




Kokonaisvaltaista lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä ympäri maailmaa
Haluatko lähetystyöhön? ![]() |
Suomen Lähetysseura toimii ulkomailla yhteistyössä paikallisten, pääasiassa luterilaisten kirkkojen kanssa. Työntekijäpyyntöjä esittävät myös järjestöt, joiden jäsen Lähetysseura on, esim. Luterilainen maailmanliitto ja Sat-7-televisiokanava.
Työntekijän lähettäminen ulkomaiseen työhön perustuu yleensä yhteistyökirkolta tai – järjestöltä tulleeseen työntekijäpyyntöön. Etsimme ammatillisesti päteviä ja kokeneita henkilöitä yhteistyökumppanin osoittamiin tehtäviin. Koulutamme lähtijät kansainvälisen työn erikoistumiskoulutuksessa.
Joskus työntekijää tarvitaan pikaisesti ja tällöin lähtövaatimukset ovat yleensä normaalia korkeammat. Työntekijältä edellytetään esim. kyseisen maan virallisen kielen hallinta. Myös tällaiseen ns. lyhytkestoiseen tehtävään lähtijät varustamme kansainväliseen työhön perehdyttävällä suppeammalla koulutuksella.
Jokainen ulkomaiseen työhön lähetetty sijoittuu johonkin yhdessä yhteistyökumppanin kanssa suunnitelluista toimintamuodoista