




Kokonaisvaltaista lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä ympäri maailmaa
Lähetysseura toimii lähes 30 maassa
Venezuela
Uutisia alueelta 14.1.2007 klo 08:00
|
Tiedottajana ja kummityössä Venezuelassa toimiva Leena Honkakari joutuu matkustamaan työnsä takia paljon. "Perille pääsy korvaa kaiken vaivan", hän kirjoittaa. Kummityöhön tutustuessa voi päästä seuraamaan vaikka villisian lahtaamista. Leena Honkakari kirjoittaa: Lihat tiskilleMaracaibossa pääsin aamutuimaan kirkon naapuripihalla ihmettelemään villisian teurastusta; isolla viidakkoveitsellä kurkku auki, veret pihalle ja hengetön sika pöydälle makaamaan. Sitten kiehuvaa vettä päälle, niin johan karvatkin lähtivät helposti. Lihat eivät tulleet omaan pataan vaan lihakaupan tiskille. Paahtavassa auringon paisteessa ja lukuisten pörriäisten surratessa ympärillä en nähnyt ensimmäistäkään terveystarkastajan hahmoa paikalla Kiitollisuutta ja äidinylpeyttäMatkoilla on iso ilo tavata kansallisia työtovereita, joiden kanssa on syntynyt luottamus ja joiden kanssa on mutkatonta suunnitella ja tehdä yhteistä työtä. Myös lasten ja heidän perheidensä tapaamiset ovat aina matkojen kohokohtia. Koen vahvasti, että jokaiselta matkalta palaan rikkaampana kuin mitä olin sinne lähtiessäni. Tin Tinin köyhän kaktusbarrion Bolivia-niminen isoäiti kuvaa kummituen tuomaa apua näin: ”Kummiohjelma tarjoaa suuren avun yhteisömme lapsille ja nuorille, koska työttömyyttä ja sen mukanaan tuomaa köyhyyttä on paljon. Elinkustannukset ovat korkeat eikä monilla perheillä ole varaa edes perustoimeentuloon. Meille kummituki on ollut suureksi avuksi. Pojanpoikani asuu luonani isänsä kanssa. Isällä ei ole työtä. Äitikään ei voi pitää poikaa luonaan, koska hänellä ei ole työtä ja asuu kauempana, toisessa barriossa. Mikäli pojanpoikani ei olisi kummiohjelmassa mukana, hänellä ei olisi koulutarvikkeita eikä koulupukua. Jos ei ole työtä, ei ole rahaa; jos ei ole rahaa, ei ole koulutarvikkeita eikä koulupukua. Voin sanoa, että kummituki on auttanut koko perhettämme; jos lapsemme saa tukea, koko perhe saa automaattisesti tukea. Kummiohjelma on jo auttanut muutamia lapsia ja nuoria yhteisössämme. Toivottavasti tulevaisuudessa yhä useammat perheet pääsisivät kummiohjelmaan mukaan niin, että heidänkin lapsillaan olisi mahdollisuus opiskella ja saada siten parempi tulevaisuus.” Toisessa köyhässä barriossa katselin pala kurkussa, kun eräs äiti seurasi hartaana ja silminnähden ylpeänä poikansa läksyjen tekoa. Olin lukevinani tuon lukutaidottoman äidin ajatuksia: ”Katso, minun poikani osaa lukea ja kirjoittaa! Hän pääsee elämässään vielä eteenpäin…” Ensi vuonna voimme uusien yksittäisten lasten lisäksi tukea viittä uutta tukiopetusryhmää ja laajentaa jo olemassa olevia tukiopetusohjelmia. Näin jokaisella kummipaikkakunnalla yhä useammat yhteisön lapset ja nuoret pääsevät hyötymään kummituen tuomasta avusta. Suunnitelmissa on myös nuorten seksuaali- ja hiv/aids-valistuksen aloittaminen tai jatkaminen. Pyssymiehiä ja raamattuviikkoaKummilapset ja heidän perheensä, kuten ihmiset maan joka kolkalla, ovat kaiken aikaa lisääntyvän rikollisuuden ja turvattomuuden kynsissä. Samaisella Tin Tinin asuma-alueella oli vierailupäiväni aamuna 15-päinen aseistautunut miesjoukko käynyt talot läpi yksitellen ryöstäen ihmisten vähät rahat. Samantyyppisiä ”verotuksia” tapahtuu kuulemma silloin tällöin eivätkä ihmiset uskalla ilmiantaa rikoksia koston pelossa. ”Sitä paitsi, mitä se hyödyttäisi, kun poliisi on mukana juonessa”, he kysyvät alistuneina. Tuon aamun välikohtaus ei estänyt lapsia ja nuoria tulemasta lähetysasemalle iltapäivällä omaan raamattuviikkoonsa ja minusta kuulosti kuin tuona kertana laulu olisi kaikunut entistä voimakkaampana: ”Gloria a Dios…” ”Kunnia Jumalalle…” Paha voi iskeä, mutta sen valta ei ole lopullinen. Viimeinen sana on aina Jumalalla. (Leena Honkakari) |
