




Kokonaisvaltaista lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä ympäri maailmaa
Lähetysseura toimii lähes 30 maassa
Venezuela
Työ Venezuelassa ![]() |
Venezuelan evankelisluterilainen kirkko potee työntekijäpulaa, erityisesti pappeja tarvittaisiin lisää. Kirkon aloittama maallikkokoulutus on hieman parantanut tilannetta. Toimintansa on myös aloittanut ekumeeninen teologinen instituutti, joka tarjoaa mahdollisuuden teologisten opintojen suorittamiseen Venezuelassa. Aikaisemmin kirkon työntekijöiksi haluavien täytyi lähteä ulkomaille opiskelemaan.
Erityisesti tuetaan kirkon espanjankielistä työtä. Seurakuntatyössä on panostettu lapsi- ja nuorisotyöhön ja näiden työalueiden vastuuhenkilöiden koulutus on käynnistynyt. Kirkon valtakunnallinen nuorisokomitea perustettiin 2002, ja nykyisin nuoret suunnittelevat ja toteuttavat omaa toimintaansa itse.
Guajirot eli wayuu-kansa on Venezuelan toiseksi suurin etninen ryhmä. Muuttoliikkeen seurauksena esimerkiksi Maracaibon kaupungin laitamille on syntynyt guajirojen asuinalueita, missä elinolosuhteet ovat puutteelliset, väestön terveydentila huono ja lukutaito harvinaista. Monilta intiaaneilta puuttuu virallinen henkilöllisyystodistus, minkä vuoksi he eivät voi äänestää, käydä koulua tai saada terveys- ja sosiaalipalveluja.
Lähetysseura tukee IELV:n työtä Etnia Guajiran slummialueella Maracaibossa. Alueelle on perustettu työkeskus Centro Martín Lutero, missä annetaan lukutaito-opetusta niin aikuisille kuin koulujärjestelmän ulkopuolelle jääneille lapsille. Keskus on myös tärkeä naisten kokoontumispaikka.
Keskuksen yhteydessä toimii myös ”Dios Proveerá” -seurakunta, joka pitää jumalanpalveluksia, raamatturyhmää aikuisille sekä pyhäkoulua lapsille.
Kummilapsityöllä tuetaan köyhien perheiden lasten koulunkäyntiä. Samalla lapsille pyritään antamaan paremmat edellytykset tulevaisuutta varten sekä ehkäisemään heidän ja heidän perheittensä syrjäytymistä.
Kummilapsityötä tehdään Valenciassa, Barinasissa, Etnia Guajiran slummialueella ja San Gabrielin lähiössä Barquisimetossa.