Marraskuun lopussa vietettiin Huai Nam Khunin vuoristokylässä Pohjois-Thaimaassa Suomen Lähetysseuran varoin rakennetun toimintakeskuksen avajaisia. Kyläläisten hartiavoimin rakentaman keskuksen tarkoituksena on aken kielen ja kulttuurin edistäminen.
Suomen Lähetysseura kouluttaa jatkuvasti uusia lähetystyöntekijöitä ulkomaantyöhön. Yhteistyökirkot ja muut kumppanit tarvitsevat heidän ammattitaitoaan ja asiantuntemustaan. Tammikuussa 2012 lähtee seitsemän uutta työntekijää Aasiaan ja Afrikkaan. Seurakuntien ja yksityisten tuki on edelleen tärkeä.
Loppiaisena 6. tammikuuta luterilaisissa jumalanpalveluksissa kerätään valtakunnallinen kolehti evankelioimistyöhön Thaimaassa ja Kambodzhassa Suomen Lähetysseuran kautta.
Thaimaan pahimmat tulvat 50 vuoteen ovat aiheuttaneet tähän mennessä yli 500 ihmisen kuoleman. Nation-lehden mukaan Thaimaan tulvat ovat eri puolilla maata hukuttaneet alleen useiden asuinalueiden lisäksi 799 koulua, noin 1000 tehdasta, Don Muangin lentokentän ja lukuisia valtateitä. Thaimaan pieni luterilainen kirkko auttaa voimiensa mukaan tulvauhreja.
Thaimaan viranomaiset suosittelevat bangkokilaisia poistumaan kaupungista 27.–31.10. väliseksi ajaksi. Suurin osa Suomen Lähetysseuran työntekijöistä on myös tänään poistunut kaupungista. Tulvavedet ovat tänään saavuttaneet Thaimaan luterilaisen kirkon keskustoimiston.
Kaakkois-Aasian monsuunisateet ovat aiheuttaneet tavallista voimakkaampia tulvia monessa maassa, mm. Kambodzhassa, Laosissa ja Thaimaassa, joissa Suomen Lähetysseuralla on työntekijöitä. Lähinnä tulva-alueita ovat työntekijämme Bangkokissa, Thaimaassa.