




Kokonaisvaltaista lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä ympäri maailmaa
Lähetysseura toimii lähes 30 maassa
Tansania
Työ Tansaniassa ![]() |
Tansanian evankelisluterilainen kirkko pyrkii taloudelliseen itsenäisyyteen. Toiminnallisesti ja hallinnollisesti kirkko on omaehtoinen, mutta pappeja ja evankelistoja ei ole riittävästi. Kirkolla on myös vaikeuksia työntekijöiden palkkojen maksamisessa ja tasapuolisessa kouluttamisessa.
Lähetysseura tukee kirkon Tumaini-yliopiston Makumira University College (MUCO) -yksikön sekä Tumaini-yliopiston Iringan-yksikön (IUCO) teologista koulutusta.
Makumira kouluttaa pappeja kirkolle ja syventää tansanialaista teologista ajattelua ja tutkimusta. Lähetysseuralla on kaksi kokoaikaista työntekijää Makumirassa ja opiskelijoille myönnetään stipendejä. Lisäksi tuetaan Viktoriajärven ja Eteläisen hiippakunnan työntekijöiden koulutusta.
Tansanian työn painopisteet ovat sekä Eteläisessä hiippakunnassa, missä Lähetysseura osallistuu lähetysyhteistyöhön Mtwara-Lindin alueella, että pohjoisessa, missä Lähetysseuran ja Viktoriajärven hiippakunnan työntekijät tekevät yhdessä lähetystyötä sukumaheimon parissa. Samoin tuetaan hiippakuntien diakonia-, nuoriso-, nais- ja lapsityötä.
Tansanialaisista lapsista vain runsas puolet (65 %) aloittaa peruskoulun ja vain kuusi prosenttia jatkaa yläasteelle. Kouluja on liian vähän, eikä monilla ole varaa käydä koulua. Valtion tavoitteena on perustaa oppikoulu jokaiseen kuntaan, mutta opettajapula on suuri.
Opiskelumahdollisuuksia lisätäkseen Tansanian kirkko on perustanut yksityisiä yliopistoja ja oppikouluja. Viime vuosina monet seurakunnat ovat perustaneet omia esikouluja. Lähetysseura tukee Makumiran yliopistoyksikön humanistisen tiedekunnan rakentamista. Tiedekunnasta valmistuvat opettajat helpottavat maan opettajapulaa.
Kirkolla on:
Kaksi kuurojenkoulua ja sokeainkoulu antavat kuulo- ja näkövammaisillekin mahdollisuuden peruskoulun suorittamiseen ja kädentaitojen oppimiseen.
Kummilapsitoiminnassa mukana olevista lapsista suurin osa on esikouluikäisiä. Esikoulut sijaitsevat maan pohjoisosassa Mwanzan ja Moshin alueilla. Kummiohjelmalla on tuettu myös orvoiksi jääneitä lapsia Mafingan ja Ilembulan orpokodeissa. Lähetysseuran kummikoululaiset ovat kirkon ylläpitämien Kidugalan ja Mwaduin oppikoulujen oppilaita.
Tansanian terveydenhuollosta noin 40 prosenttia on kirkkojen vastuulla, pelkästään luterilaisen kirkon osuus on 13 prosenttia. Kirkolla on:
Tansania kamppailee lukuisten terveysongelmien kanssa, suurin niistä on aids. Hiv-positiivisten määräksi arvioidaan 1,3 miljoonaa. Vuosittain aidsiin kuolee 140 000 ihmistä, useimmat parhaassa työiässä olevia nuoria aikuisia. Aids-orpoja on satojatuhansia.
Lähetysseura tukee kirkon sairaaloita Ilembulassa ja Bumbulissa sekä osallistuu valtion sairaalan rakentamiseen Kilindissä. Seura tukee myös kirkon terveydenhuoltotyön omaehtoisuuden kehittämisohjelmaa. Ohjelma sisältää terveydenhuoltohenkilöstön koulutusta sekä terveysvakuutusjärjestelmän ja hallinnon kehittämistä.