




Kokonaisvaltaista lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä ympäri maailmaa
Lähetysseura toimii lähes 30 maassa
Taiwan
Työ Taiwanissa ![]() |
Lähetysseura antaa Taiwanin kirkolle työvoimaa lähinnä seurakunta- ja julistustyöhön. Lähetystyöntekijät ovat toimineet seurakunta- ja evankelioimistyössä:
Seurakuntatyön perustana ovat:
Suurimmissa seurakunnissa on myös solutoimintaa.
Lähetysseura tukee Hsinchun teologisen seminaarin työtä. Seminaari kouluttaa Taiwanin kirkolle teologisen koulutuksen saaneita työntekijöitä. Työntekijäkoulutuksen lisäksi seminaari järjestää etäpisteessä koulutusta seurakuntien vastuunkantajille.
Radiotyö Taiwanilla aloitettiin vuonna 1967. Radiotyön tavoitteena on evankeliumin tuominen ihmisten arkeen. Lähetysseura tukee Hsin Yi -radiotyökeskuksen toimintaa. Keskuksessa on neljä taiwanilaista työntekijää.
Huumeiden käyttö on Taiwanissa suuri ongelma. Luterilainen kirkko on yksi maan neljästä huumetyötä tekevästä kristillisestä toimijasta. Myös Taiwanin hallitus tukee näiden huumetyötä taloudellisesti.
Vuonna 1992 Wufangiin perustettiin huumevieroituskeskus. Vaikka Wufangin keskus ei toimi, toiminta on laajentunut ja Taiwanin luterilaisella kirkolla on tällä hetkellä viisi huumetyöhön keskittyvää toimintapistettä, joissa on yhteensä nelisenkymmentä työntekijää.