Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta

Diakoniatyötä Marseillessa

Ranska on perinteisesti katolinen maa, mutta maahanmuuttajat ovat tuoneet sinne paljon muita uskontoja. Toiseksi suurimmaksi uskonnoksi on tullut islam.

Suomen Lähetysseura toimii Marseillen ydinalueella sijaitsevassa Marhaban-keskuksessa. Vuonna 2008 perustettiin yhdessä noin kymmenen muun kristillisen tahon kanssa yhdistys, jonka tavoitteena on auttaa maahanmuuttajia sopeutumaan yhteiskuntaan ja tasoittaa heidän tietään hyvään elämään.

Avainasioita ovat ranskan kielen oppiminen ja lasten koulumenestys. Keskus järjestää myös raamatunopetusta, konsertteja, leirejä ja retkiä.

Yhteistyökumppaneita ovat mm. Pelastusarmeija, reformoidun kirkon diakoniatyö ja useat evankeliset ryhmät. Noin kolmenkymmenen vapaaehtoistyöntekijän joukossa on myös katolisia. Marhaban-keskuksen toiminta yhdistää kaupungin kristittyjä ainutlaatuisella tavalla.

Kerro ystävälle tästä sivusta