Suomen Lähetysseura myönsi marraskuussa 70 000 euroa tulva-uhrien avustamiseen Kambodzhassa. Kehitysyhteistyökoordinaattorina Kambodzhassa työskentelevä Noora Simola oli mukana seuraamassa avustustyötä ja kartoittamassa avuntarvetta.
Mikä sen innoittavampi tapa saada uusia ideoita oman järjestönsä vammaistyöhön kuin osallistumalla alan osaajia yhdistävään konferenssiin ja tutustumalla Lähetysseuran kumppaneiden toteuttamiin vammaishankkeisiin. Tätä mieltä on ainakin vietnamilaisen terveys- ja vammaiskysymyksiin erikoistuvan järjestön Viethealthin johtajatar Kieu Anh, joka pääsi opintomatkalle Kiinaan lokakuussa.
Suomen Lähetysseura on myöntänyt 70 000 euroa tulva-uhrien avustamiseen Kambodzhassa. Kambodzha on yksi niistä Kaakkois-Aasian maista, joissa monsuunisateet ovat aiheuttaneet tavallista voimakkaampia tulvia. Yli 150 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa Tonle Sap -järven ja Mekong-joen vesien vallattua heidän asuinalueensa.
Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyö sai viime keväänä hyvät arvosanat, kun ulkopuolinen konsulttiyritys totesi sen tulokselliseksi ja läpinäkyväksi. Arvion mukaan Lähetysseura on myös onnistunut vahvistamaan niin omaa kuin yhteistyökumppaniensa kykyä kehityksen edistämisessä. Hallintoon ja raportointiin käytetty aika ja raha voi joskus tuntua turhalta byrokratialta ja varojenkäytöltä, mutta laatu ei synny itsestään. Työn vaikuttavuuden parantamisessa toiminnan ja talouden seuranta ja erilaiset ohjeistot ovat olennaisessa asemassa. Ne ovat osa myös paikallisten yhteistyökumppaneiden osaamisen kasvattamista.
Suomen Lähetysseuran työ Kambodzhan alkuperäiskansojen aseman parantamiseksi kantaa hedelmää.
Lasten koulunkäynti on lisääntynyt ja lukutaitoisia aikuisia ja lapsia on yhä enemmän Koillis-Kambodzhassa, jossa alkuperäiskansat asuvat.
Miltähän lapsista tuntuisi, jos pitäisi koulussa puhua venäjää tai ruotsia?
Voisi tulla monelle ekaluokkalaiselle tippa silmään ja koulu voisi jäädä käymättä. Mutta onneksi Mikael Agricolan ja kumppanien ansiosta suomalaislapset saavat opiskella äidinkielellään.
Parisenkymmentä suomalaista kokoontui viettämään Kauneimmat joululaulut – tapahtumaa Kambodzhassa 16.12. Piano- ja kitaramusiikki tahdittivat tuttuja ja rakkaita joululauluja. Joulupöytään kuuluivat myös glögi, piparit ja joulupulla.