Venla Kurki toimii puheterapeuttina Thuson luterilaisessa kuntoutuskeskuksessa Maunissa Botswanan pohjoisosassa. Tässä on hänen erään työpäivänsä kulku:
Lähetysseura on sulkenut VillageLife-internetpalvelun. Palvelu esitteli eri puolilla maailmaa sijaitsevia virtuaalisia nettikyliä, joiden kautta lahjoittaja saattoi lähettää avustuksia Lähetysseuran yhteistyökumppanien todellisiin kohteisiin.
Pastori Marjo Ihalainen työskentelee Botswanan evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä. Eräiden hautajaisten jälkeen hän keskusteli työtoverinsa kanssa siitä, mihin ihmiset kuolevat Botswanassa.
Botswanassa sijaitseva Thuson kuntoutuskeskus perustettiin vuonna 1987. Se on toiminut tähän asti Botswanan evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä. Botswanan valtion sääntöjen takia kuntoutuskeskuksen sääntöjä uudistettiin.
Venla Kurki toimii puheterapeuttina Thuson luterilaisessa kuntoutuskeskuksessa Maunissa Botswanan pohjoisosassa. Hänen asiakkainaan on ollut muun muassa aivohalvauksessa puhekykynsä menettänyt opettaja, tuberkuloosista aivotulehduksen saanut lapsi, cp-vammaisia sekä änkytyksestä ja luki-häiriöistä kärsiviä lapsia.