Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta

Julistus- ja seurakuntatyö

Botswanan kirkon tavoitteena on kehittää omaa talouttaan ja omavaraisuuttaan. Tätä tavoitetta toteutetaan osallistumalla työntekijöiden koulutukseen sekä pappien ja seurakuntalaisten varustamiseen hengelliseen työhön.

Pitkälti vapaaehtoisten ja aktiiviseurakuntalaisten varassa toimiva kirkko tekee aktiivisesti lähetys- ja seurakuntatyötä kotimaassaan, muun muassa Francistownin teollisuusalueen köyhässä lähiössä. Lisäksi järjestetään pyhä- ja rippikouluja sekä musiikkikursseja.

Lähetysseura tukee Botswanan evankelisluterilaista kirkkoa sekä taloudellisesti että lähettämällä työntekijöitä kirkon:

  • koulutustehtäviin
  • terveydenhuoltotyöhön sekä
  • diakonia- ja seurakuntatyöhön.

Yhteiskunnallinen työ ja diakonia

Botswanan evankelisluterilaisen kirkon perustama vammaisten kuntoutuskeskus Thuso on toiminut vuodesta 1987 maan pohjoisosassa. Nykyään se on itsenäinen yhdistys, mutta sen hallituksessa on kirkolla edustajia. Thusossa kehitetään yhteistyötä kyläyhteisöjen ja valtion järjestämän terveydenhuollon kanssa. Tavoitteena on saada koulutettuja vastuuhenkilöitä opastamaan ja tukemaan vammaisia ja heidän omaisiaan.

Kuntoutuskeskuksessa vammaiset voivat opiskella nahkatöitä, ompelua, puutarhanhoitoa ja kudontaa. Heille tarjotaan fysio-, toiminta- ja puheterapiaa ja kaksi suomalaista Theraplay-kouluttajaa vetää kuntoutuskeskuksessa kursseja.

Lähetysseura on tukenut kuntoutuskeskusta alusta asti. Myös Botswanan valtio tukee sen toimintaa.

Kummitoiminta on tärkeä osa Lähetysseuran työtä Botswanassa. Monet köyhät ja /tai syrjäytyneet lapset ovat saaneet mahdollisuuden käydä koulua suomalaisten kummiensa avulla. Tuki kattaa koulupuvut, -kengät ja -tarvikkeet sekä nuorempien lapsien päiväkotikustannuksia.

Aids-ohjelma

Botswana on maailman aids-tilastojen kärkisijoilla. Koko maassa hiv-tartuntoja arvioidaan olevan 40 prosentilla väestöstä, suurimmissa kaupungeissa prosenttiosuus on jopa suurempi.

Kirkon aidstyötä kehitetään jatkuvasti. Muutamissa seurakunnissa on hiv-positiivisten ja heidän omaistensa tukiryhmiä. Myös kirkon työntekijöille ja seurakuntalaisille tarjotaan aids-valistusta.

Kerro ystävälle tästä sivusta