




Kokonaisvaltaista lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä ympäri maailmaa
Lähetysseura toimii lähes 30 maassa
Angola
Työ Angolassa ![]() |
Lähetysseura tukee kirkon tekemää kristillistä kasvatustyötä seurakunnissa, pappien ja evankelistojen koulutusta Shangalalan instituutissa ja teologisessa seminaarissa Lubangossa. Työntekijöitä on muun muassa opettajina teologisissa oppilaitoksissa.
Angolan evankelisluterilainen kirkko tekee aktiivisesti lähetystyötä kotimaassaan. Julistustyöhön se kouluttaa lähetystyöntekijöitä. Kirkko on aloittanut raamatun kääntämisen nkumbin kielelle, joka on eräs Kunenen läänin kielistä.
Aktiivisen mutta pienen kirkon talous on heikko; useimmat seurakunnat eivät pysty maksamaan työntekijöilleen palkkaa. Tilanteen parantamiseksi käynnistettiin vuonna 2006 hanke, jonka tavoitteena on kirkon taloushallinnon ja hankeosaamisen kehittäminen.
Pitkän sisällissodan aikana valtio ei voinut kehittää koulutusta ja terveydenhuoltoa. Siksi kirkon panostus sosiaalisektorilla on tärkeää. Se osallistuu koulujen ylläpitoon ja tekee terveydenhuoltotyötä 40 paikkakunnalla.
Kirkolla on klinikka Shangalalassa ja lähiseudulla terveysasema. Terveystyön pääpaino on ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa, kuten terveyskasvatuksessa ja rokotusohjelmissa. Äitien terveyttä vaalitaan äitiysneuvoloissa ja kouluttamalla kyläkätilöitä.
Angolan aikuisväestöstä on lukutaitoisia arviolta 42 prosenttia. Aikuisten ja lasten kouluttaminen onkin merkittävä kirkon toimintamuoto. IELA on rakennuttanut kouluja Shangalalaan ja Huamboon. Lähetysseura tukee Shangalalan lukion toimintaa sekä kummilapsitoiminnan kautta lasten koulunkäyntiä Lubangossa ja Shangalalassa.
Angola itsenäistyi 1975 ja saman tien alkoi pitkä sisällissota. Rauha saatiin viimein 4.4.2002. Nyt maassa on jälleenrakennuksen aika.
Jakautuneen kansan yhdistämiseksi valtiovalta on avoimesti pyytänyt kirkkojen apua rauhan ja demokratian rakentamisessa. Kirkot ovat ottaneet tehtävän vakavasti ja kannustavat ihmisiä sovintoon ja anteeksiantoon. Lähetysseura tukee IELA:n työtä sovinnon puolesta.
Angolan aids/hiv -tilanne ei ole niin paha kuin muualla eteläisessä Afrikassa: aikuisväestöstä viitisen prosenttia on hiv-positiivisia. Pitkä sota eristi ihmiset muusta maailmasta ja esti hiv:n leviämisen.
Nyt tartuntojen pelätään lisääntyvän. IELA on mukana Afrikan kirkkojen aidsin vastaisessa työssä. SLS:n tukema aids-ohjelma pitää sisällään työntekijöiden koulutusta sekä tartunnan saaneiden ja heidän omaistensa tukemista ja sielunhoitoa.