Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle

Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo 800014-161130

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta
Etusivu  Lähetysseura  Palvelut  Kustannusliike  Yleisesittely 

Tämä on Suomen Lähetysseuran kustannusliike

Suomen Lähetysseuran (SLS) kustannusliike on erikoistunut lähetystyöstä ja kulttuurien kohtaamisesta kertovien kirjojen, musiikkiäänitteiden ja muiden myyntituotteiden kustantamiseen. Se on perustettu samana vuonna kuin Lähetysseurakin eli vuonna 1859.

Kustannusliikkeen tavoitteena on tukea Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetys- ja kansainvälisyyskasvatusta sekä edistää lähetystyön kasvua.

Kustannusliikkeen henkilökuntaan kuuluu 10 kokopäiväistä työntekijää. He työskentelevät kaikki Lähetysseuran toimitalossa Helsingissä.

Lähetysseuran kustannusliike on Suomen Kustannusyhdistys ry:n ja Kristilliset kustantajat ry:n jäsen.

Kirjat

Lähetysseura kustantaa vuosittain noin 10-15 kirjaa. SLS:n kirjojen aihepiirejä ovat kulttuurien ja uskontojen kohtaaminen, lähetysteologia ja -historia, luterilaisten kirkkojen elämä ja käytännön lähetystyö eri maissa, suomalaiset ja ulkomaiset elämäntarinat sekä kristityn hengellinen elämä. Myös näihin aihepiireihin liittyviä romaaneja ja runoja on julkaistu jonkin verran.

Lapsille ja nuorille kustannetaan omia kansainvälisyyskasvatukseen liittyviä kirjoja ja koulutuspaketteja. Erilaiset musiikkivihkot ja laulukirjat ovat vahvasti mukana tuotannossa. Toistotähti-sarjassa julkaistaan Lähetysseuran suosittuja kirjoja vuosikymmenten takaa.

Lähetysseuran julkaisema kirja on voittanut Vuoden kristillinen kirja -kilpailun kolme kertaa, vuosina 1999 (Pekka Hiltunen: Vieraassa pöydässä), 2000 (Leena Pasanen: Daktarin lapset) ja 2005 (Erkki Jokinen: Idänkohtaus).

Lähetysseuran kustannusliikkeelle voi tarjota julkaistavaksi käsikirjoituksia

Musiikkiäänitteet

Lähetysseuralla on kaksi levymerkkiä, Rainmaker ja Profile, joiden nimissä julkaistaan noin 3-5 musiikki-CD:tä vuodessa. SLS:n musiikkituotanto käsittää niin etnomusiikkia maailmalta kuin suomalaista gospelia, lastenlauluja ja klassista musiikkia.

Lähetysseuran levymerkeillä ovat levyttäneet monet tunnetut muusikot, kuten Pekka Simojoki, Jaakko Löytty, Esa Ruuttunen, Hillel Tokazier ja Ami Aspelund.

Lähetysseuran kustannusliikkeelle voi tarjota julkaistavaksi musiikkia

Lehdet

Lähetysseuran kustannustoiminnan lippulaivoja ovat Suomen vanhimmat yhtäjaksoisesti ilmestyneet aikakauslehdet Lähetyssanomat ja ruotsinkielinen Mission. Molempia on julkaistu vuodesta 1859 lähtien. Lehdet ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla suomalaisten maailmankuvan avartumiseen.

Lähetyssanomat ilmestyy yksitoista kertaa vuodessa (yksi numeroista on kaksoisnumero). Mission ilmestyy kuudesti vuodessa. Lehdet kertovat asiantuntevasti ja ihmisläheisesti niin Lähetysseuran työstä maailmalla kuin paikallisseurakuntien lähetystoiminnasta. Niitä voi tilata

Lähetysseuran lehtitoimistosta, p. (09) 129 7317.

Irtonumeroina myytävät Tulkoon joulu ja Tillkomme Ditt Rike -joululehdet välittävät joulutunnelmia maailmalta ja muistuttavat siitä, että joulun sanoma kuuluu kaikille.

Suomen Lähetysseura on mukana julkaisijana myös 4-8-vuotiaille suunnatussa Lastenmaa-lehdessä ja 9-14-vuotiaiden JiiPee-lehdessä.

Adressit, kortit ja kalenterit

Lähetysseuran kustannusliike julkaisee myös pienempiä painotuotteita. Tyylikkäillä lähetysadresseilla voi ottaa osaa lähimmäisen suruun ja samalla tukea lähetystyötä. Lähetysseuran kortit sopivat moneen tilanteeseen: onnitteluun juhlapäivänä, pääsiäis- tai joulutervehdykseksi jne. Joulunajan tuotteisiin kuuluu myös adventtikalenteri.

Myynti ja markkinointi

Lähetysseuran tuotteita voit ostaa tai tilata kustannusliikkeen omasta Basaari-myymälästä, joka sijaitsee Lähetysseuran toimitalossa Helsingissä. Basaari-myymälällä on myös verkkokauppa.

Basaarissa myydään myös muiden kustantajien tuotteita sekä lahjatavaroita seuran työalueilta. Lisäksi sieltä voi ostaa Lähetysseuran muiden yksiköiden tuottamia koulutusmateriaalikansioita, työaluekarttoja ja julisteita sekä videoita ja diasarjoja (myös vuokraus). Myös Lähetysseuran ilmaismateriaalia voi tilata Basaarista.

Kuopion Vakka-myymälä myy myös Lähetysseuran tuotteita, samoin kuin hiippakuntien lähetystoimistot.

Lähetysseuran kirjoja voi ostaa lisäksi hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Lähetysseuran musiikkituotteita myyvät myös hyvin varustetut musiikkiliikkeet. Äänitteiden myynnistä musiikkikaupoille vastaa FG-Naxos.

Kerro ystävälle tästä sivusta