 Suomalaiset pitävät lipaskeräykseen osallistumista yhtenä mieluisimpana tapana osallistua keräykseen. |
Kampanjat ja keräykset tarvitsevat esilläpitäjiä
Lähetysseuran kampanjatiimi tuottaa kunkin kampanjan ja keräyksen materiaalit sekä huolehtii valtakunnallisesti tiedottamisesta. Materiaalikokonaisuus koostuu yleensä muun muassa keräysesitteistä ja julisteista, jotka ovat ilmaisia. Keräyksestä riippuen kokonaisuuteen voi kuulua myös keräyksen teemalla varustettuja myytäviä tuotteita, esimerkiksi t-paitoja ja kauppakasseja. Lisäksi myytävänä on teetä ja kahvia.
Lähetysseura lähettää kunkin kampanjan ja keräyksen ennakkotietoa seurakuntien työntekijöille, mm. lähetyssihteereille, keräysmateriaaleista ja -aikatauluista.
Seurakuntien on hyvä laittaa keräysjulisteita seurakunnan ilmoitustaululle ja keräysesitteitä esittelypöydille sekä pitää asiaa muutenkin esillä. Näin seurakuntien tilaisuuksissa käyvät saavat keräyksistä mahdollisimman hyvin tietoa.
Jotta keräykset onnistuisivat parhaalla mahdollisella tavalla ja laajasti, tarvitaan lisäksi seurakuntien seinien ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa. Lipas- ja listakerääjiksi ja esitteiden jakajiksi tarvitaan jalkaväkeä, jotka voivat pitää keräyksiä esille kaduilla ja kauppakeskuksissa. He voivat olla joko seurakunnan työntekijöitä tai vapaaehtoisia. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!
Keräysten aikataulut ja kohteet
KeräysohjeetTule mukaan