




![]() Jouni Keronen ja Marko Taipale esittämässä Kauneimpia hengellisiä lauluja |
Konserttiin voidaan sisällyttää myös yhteislaulua Kauneimmat hengelliset laulut -vihkosta tai oman seurakunnan kirkkokuoro voi olla esilaulajina yhteislauluissa.
Esiintyjinä ja laulattajina Jouni Keronen (laulu ja kitara) ja Marko Taipale (piano ja haitari).
Ote maaliskuun 2007 Lähetyssanomat-lehden artikkelista: "Jouni Keronen kruunattiin tangokuninkaaksi Seinäjoella vuonna 1998. Siitä lähtien hän on kiertänyt laulamassa niin tanssibändinsä kanssa kuin yksin kitaransa kera. Viime vuonna tanssikeikkoja kertyi noin sata. Miksi leipänsä kevyestä musiikista ansaitseva muusikko ja kolmen lapsen perheenisä haluaa välillä viedä kitaransa kirkkoon? ´Nämä laulut ovat minulle tärkeitä. Haluan, että lauluilla on jotakin sanottavaa. Myös erilaisuus kiehtoo ja on palkitsevaa. Tanssiyleisölle tärkeintä on tanssiminen, mutta näitä herkkiä lauluja yleisö kuuntelee oikeasti. Tulkinta nousee isompaan rooliin.´”
´Minulle kirkot ovat kotikenttä´, sanoo Marko Taipale. ´Aloitin jo 15-vuotiaana soittamisen gospelbändissä.´ Marko on viime vuodet kiertänyt keikkoja bändin kanssa, johtanut kuoroa, toiminut kapellimestarina teatterissa ja kanttorien sijaisena seurakunnissa sekä soittanut Tuomasmessuissa Kotkassa. Hänen mukaansa esiintymisistä ei ole tarkoitus tehdä mahtavia taidekonsertteja, vaan antaa ihmisille mahdollisuus laulaa rakkaimpia, yksinkertaisia lauluja." (Teksti: Marjatta Kosonen)
Duoa kuultiin Lähetyskirkossa tammikuun lopulla 2007. Työntekijäpäiville kokoontunut väki sai nauttia konsertin lyhennetystä versiosta ja laulaa välillä silmiään pyyhkien mukana tuttuja lauluja Päivä vain ja hetki kerrallansa, Saviruukku ja Elämä on nyt. Tilaisuus oli erittäin hoitava ja koskettava.
Lähetysseuran julkaisemat Kauneimmat hengelliset laulut -tuotteet: Yhteislauluvihko, kuorosovitusvihko ja orkesterisovitusmapit 2002 (sovittaja: Esa Pyöriä)
Kauneimmat hengelliset laulut -levy 2006 (Kampin laulu, Soli Deo Gloria ja Johann Tilli)
Tiedustelut suoraan esiintyjiltä:
Jouni Keronen 0500 721 898 etunimi.sukunimi@gmail.com
Marko Taipale 050 5164294
tai: Suomen Lähetysseuran musiikkitoimistosta Päivi Granström 040 9022818 etunimi.sukunimi@mission.fi