Maria Laakso
Maria Laakso on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri. Hän työskentelee tällä hetkellä free lance -muusikkona konsertoiden yhdessä yhtyeensä kanssa tai duona kitaristin tai pianistin kera. Hän esittää sekä omia kappaleitaan että tuttuja hengellisiä lauluja. Lisäksi Maria työskentelee Suomen Lähetysseurassa musiikkikouluttajana.
Maria Laakson musiikki on laulelmatyyppistä, herkän melodista. Siinä on vaikutteita jazzista ja etnomusiikista. Elämänläheiset sanoitukset ovat selkeästi kristillisiä.
Esiintymisten lisäksi Maria Laakso opettaa. Hän pitää koulutustilaisuuksia kuoroille ja ryhmille. Viime aikoina ovat suosiossa olleet afrikkalaisen musiikin työpajat.
Yhteystiedot: puh. (09) 129 7248
Sähköpostiosoite on mallia etunimi.sukunimi@mission.fi