Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta
Etusivu  Seurakunnille  Musiikkityö  Esiintyvät ryhmät  Lauluyhtye Saviastiat  Saviastiat ja Lähetysseura 

Saviastiat ja Suomen Lähetysseura

Vuonna 1978 Kotkassa syntynyt viiden naisen lauluyhtye aloitti yhteistyönsä Suomen Lähetysseuran kanssa Kotkan lähetysjuhlilla vuonna 1981. Silloin yhtyettä pyydettiin esilaulajaksi uuteen Afrikkalaiseen gospelmessuun, joka oli tilattu lähetysjuhlien ohjelmaa varten.

Kun Päivi Granström (nyk. Mattila) valittiin Lähetysseuran musiikkisihteerin toimeen syksyllä 1994, löytyi lauluyhtyeelle uusi tehtävä naistenpäivien musiikin parissa. Yhtye onkin ollut naistenpäivillä mukana vuodesta 1995 lähtien.

Vuosina 1999-2003 yhtye esitti Päivin säveltämää ja sanoittamaa laulu- ja runokokonaisutta Naisen sydänääniä. Naisen elämän eri tunnelmat soivat naistentapahtumissa ympäri Suomea. Kiertueella tuettiin Tansaniassa tehtävää naistyötä Lähetysseuran kautta.


Tästä alkoi yhteistyö Lähetysseuran kanssa
Kerro ystävälle tästä sivusta