




Suomen Lähetysseuran tuottamat isot näyttelyt ovat hiippakunnassamme vuonna 2011 syyskuussa (Yhdessä maailmassa) ja marraskuussa (Ilo sulle ja mulle). Hinta on 405 euroa viikko + esittelijöiden majoitus- ja ruokakulut.
Vuonna 2012 Yhdessä maailmassa -näyttely on lokakuussa ja Ilo sulle ja mulle on tammikuussa. Yhdessä maailmassa -näyttelyissä on vielä tilaa. Varauksen voit tehdä lähetystoimistoon puh. 040 451 41 35, tai sähköpostilla kuopio.sls@mission.fi
Lisätietoja saat lähetystoimistosta.
Ilo sulle ja mulle on Suomen Lähetysseuran tuottama lasten lähetysnäyttely. Näyttelyn yli 8-metrisen taustakankaan kuvia seuraten matkustetaan Afrikasta Aasiaan, Oseaniaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Teemoina kuvissa ovat mm. koti, koulu ja leikit eri maissa. Näyttelyn esittelijät kertovat mm. erilaisista tervehtimistavoista, ruokailutavoista tai pallopeleistä. Lapset pääsevät itsekin osallistumaan vaikkapa soittamalla, helisyttäen liekkipuun palkoja tai kamelin kelloja, samalla yhdessä laulaen.
Näyttely on tarkoitettu päiväkoti-ikäisille sekä alakoululuokille. Näyttelykierros esittelyineen kestää noin 45 minuuttia.
Vuoden 2008 alussa käyttöön otetussa näyttelyssä paneudutaan köyhyyden vähentämiseen. Etsitään syitä köyhyydelle, mietitään köyhyyden vaikutusta yksilöön, yhteisöön ja koko maailmaan sekä tutustutaan SLS:n työhön köyhyyden vähentämiseksi. Pelien, tehtävien ja keskustelun tarkoituksena on myös herättää ajatuksia omasta paikasta maailmassa.
Näyttely on tarkoitettu yläkouluikäisille. Myös lukiolaiset sekä alakoulun ylimmät luokat ovat tervetulleita. Näyttelykierros kestää noin 45 minuuttia.
Hiippakunnissa kiertävien isojen näyttelyiden lisäksi näyttelypalvelusta löytyy esim. mielenkiintoinen Fulaanien elämää-kuvanäyttely, joka valottaa mm. Senegalissa asuvan heimon elämää ja kulttuuria. Näyttely on tilattavissa läpi vuoden, eikä siihen tarvita esittelijää. Ks.Kuvakertomukset. Tilaukset ja hintatiedustelut Jarmo Kulonen, puh. (09) 1297 390.