"Mistä löytyisi pullasuti?" Riikka pohtii.

Ei lusikkaa, mutta sitäkin parempaa.

Kotitalousopettaja Riikka Laaksonen opettamassa ruoanlaittoa senegalilaistytöille.

Parasta harjoittelussa - senegalilaiset ihmiset!

Esikoulutusharjoittelunani opetin kotiapulaisille eurooppalaista ruuanlaittoa Senegalissa. Kurssin tarkoituksena oli parantaa nuorten naisten työnsaantimahdollisuuksia esimerkiksi eurooppalaisissa perheissä. Kannatti lähteä - omat rajat ja luovuus pääsivät uudenlaiseen kokeeseen. Palasin rikkaampana kuin lähdin.

Maalipensseli pullasutina

Miltä tuntuisi valmistaa ruokaa keittiössä, jossa ei ole pöytää? Kaasupullo, suuret kulhot ja valtava puinen huhmare sen sijaan ovat olennaisia kapineita. Eikä ruoanlaittoa aloiteta kurkistamalla jääkaappiin, vaan suunnataan torille ostamaan päivittäiset kalat, bataatit, maapähkinät ja chilit.

Neuvon: ”Lisää taikinaan puoli desilitraa maitoa.” Tytöt mittaavat kulmat kurtussa, kovasti keskustellen mittakannun äärellä. Kurssillamme on odotettu leivonnan teemaviikko. Tavoitteenamme on kerrata omenaraastekakun tekoa sekä leipoa pullaa. Viime kerralla kakkutaikinaan oli hujahtanut puolen desilitran sijasta puolitoista desiä maitoa. Mutta uskon, että pullasta tulee ihan kunnon pullaa. Kanelia laitetaan runsaasti. Se korvaa kardemumman puutteen. Eikä pullien kohottaminen ole ainakaan lämmöstä kiinni.

”Mutta mistä otetaan pullasuti?”, muistuu mieleeni viime tipassa. Onneksi Dakarissa on pieniä puoteja joka nurkalla: maitojauheen ja matkapuhelimen puheajan lisäksi helposti voi ostaa myös maalipensseleitä - vaikka sitten leivontakäyttöön.

Jälleen kyselyikäiseksi

Esikoulutusharjoittelu oli hieno mahdollisuus päästä katsomaan, miten aivan erilaisessa kulttuurissa eletään, miten asioita voi hoitaa aivan eri tavalla kuin minä olen tottunut - eikä se tapa olekaan sen väärempi tai oikeampi kuin omani. Harjoittelija on nöyrällä paikalla - on kunnioitettava ihmisä ja tapoja, vaikkei tarvitsekaan ajatella samalla tavalla. Aika Senegalissa vaikutti ajatteluuni: nyt pystyn edes hivenen samaistumaan senegalilaisen näkökulmaan ja tapaan hahmottaa maailmaa ja huomaan, miten aikataulu- ja eurooppakeskeistä oma ajatteluni on. Arvokasta minulle oli se, että harjoittelunohjaajani jaksoi keskustella tuntitolkulla kanssani: ruokailu-, juhla- ja pukeutumistavat, minulle eksoottiset elintarvikkeet sekä avioliittoon liittyvät arvostukset käytiin läpi. Näin myös, miten lähetystyön arki on värikastä, muttei mitään jatkuvaa seikkailua tai helppo, unelmien työyhteisö. Samanlaisia ongelmia ja iloja kuin muillakin tyopaikoilla. Tiedonjanoni taisikin olla lähes loputon!

Vastaanotto oli joka paikassa ystävällinen. Hiekkaa pölllähetelevien katujen vilinä, kauniit ihmiset, värikylläiset kankaat ja tietysti työn touhu imaisivat minut mukaansa. Harjoittelijasta pidettiin myös erittäin hyvää huolta.

Harjoittelun aikana aloin pohtia entistä enemmän mahdollisuuttani työskennellä lähetystyöntekijänä. Mikä on Jumalan antama tehtävä omassa elämässäni? Ennen harjoittelua olin ajatellut, ettei minulla ole riittavan voimakasta lähetyskutsua. Keittiön kautta senegalilaisten iloja ja suruja seuranneena kuitenkin tajusin, miten erilaisia tehtäviä lähetystyö tarjoaa ja miten erilaisia ihmisiä Jumala käyttää. Minuakin.

Lue lisää suomalais-senegalilaisesta kokkikoulusta.