Anni ja Marko kuulotutkimusosastolla

Siiri viihtyy "Madon" hoidossa

Anni, Marko ja Siiri Luandan lämmössä

Lääkärit Anni ja Marko Taipale sekä Siiri Angolan auringon alla

Luanda 6.1.2008
Olemme nyt olleet viikon Afrikan mantereella, ja Suomi tuntuu jo aika kaukaiselta todellisuudelta. Lennot sujuivat ihan hyvin 169kg matkatavaraa (kanssamme matkustaneen lastenlääkäri Tuula Pelkosen tavarat mukaan laskettuina) tuli perille Siirin turvakaukaloa lukuun ottamatta. Ensi kosketuksemme Afrikkaan oli kostean lämmin, aurinko oli juuri laskemassa ja moskiittoja parveili lentoaseman passintarkastusaulassa. Autokuskimme ei jaksanut odottaa meitä, joten ahdoimme itsemme, käsimatkatavaramme ja yhdeksän matkalaukkua isoon taksiin. Viimein pääsimme majoituspaikkaamme Tuulan kotiin.

Asumme siis omakotitalossa, jonne suurimman osan ajasta tulee juokseva vesi ja sähkö. Ilmastointikin on aina, kun on sähköä. Myös jääkaappi, pakastin, mikro, nettiyhteys (tosin hidas) ja oma vartija on, joten olo täällä on ihan mukavaa. Tuulan kotiapulainen Teresa laittaa päivällä ruokaa. Iltaisin menemme suojaan moskiittoverkkojen alle ja kuuntelemme ilmastointilaitteen hurinaa, naapuruston ääniä sekä kulkukoirien ja – kissojen ulinaa. Luandan kaupunkiin olemme tutustuneet vasta vähän – ainakin täällä on kuumaa, kosteaa ja paljon ihmisiä.

Tuula työskentelee ja tekee tutkimusta läheisessä David Bernardino Hospital Pediatrico – sairaalassa, jonne on täältä n. 15 min kävelymatka. Olemme käyneet Tuulan kanssa tutustumassa sairaalaan ja järjestelemässä tavaroita omaan kuulotutkimukseemme liittyen. Vielä on paljon järjesteltävää, ja tarvitsemme Tuulalta apua portugalin kielen kanssa (joka on vaikeaa). Lisäksi olemme tutustuneet Tuulan kanssa infektio-osastolla aivokalvontulehdusta sairastavien lasten tutkimiseen ja hoitoon. Ensi viikolla pääsemme toivottavasti aloittamaan kuulotutkimuksia.

Sairaala sinänsä on hyvin erilainen kuin Suomessa, siellä on paljon vakavasti sairaita ja myös aliravittuja lapsia, ja joka päivä kuolee n.10 lasta. Osastoilla, poliklinikoilla ja pihalla on paljon värikkäästi puettuja äitejä, jotka imettävät tai kantavat lapsiaan joko sylissä tai kankaaseen kiedottuna selässä.

Siirikin alkaa sopeutua uuteen ympäristöön, kuumuuskaan ei näytä haittaavan liikaa. Paikallinen hoitaja Madeleine eli ”Mado” hoitelee Siiriä aamupäivisin.

Tänään kävimme paikallisessa luterilaisessa ”korinttilaisten seurakunnassa”, jossa laulu raikui afrikkalaiseen tapaan kovaa ja paikoitellen moniäänisesti tai rummun säestyksellä. Meidät vieraat toivotettiin yhteislaululla tervetulleiksi. Kirkko sijaitsi tiheään asutulla esikaupunkialueella, kuoppaisten hiekkateiden takana. Kokemus oli mukava ja mieleenpainuva.

Anni, Marko ja Siiri

Tervehdys Luandasta! Luanda 16.1.2008
Reilut kaksi viikkoa olemme saaneet nauttia olosta Afrikassa. Päällisin puolin kaikki on mennyt hyvin ja olemme pysyneet terveinä. Elämä Afrikassa tuntuu hyvin luonnolliselta. Lämpöä on päivittäin 30 astetta, yleensä puolipilvistä, eikä sateita ole kuulunut, vaikka onkin meneillään sadekausi.

Katu, jonka varrella asumme, on silti jatkuvasti täynnä lätäköitä ja viime päivinä lähinnä mutavelliä. Katutöitä tehdessä pieni oja taidettiin poistaa, liekö syynä. Autolla liikkuessa emme koskaan tiedä mikä tie on tukossa erilaisten työmaiden takia. Isot tiet ovat päällystettyjä ja hyväkuntoisia, mutta pienemmät ovat erittäin kuoppaisia, joten maastoautot ovat todella tarpeen.

Lastensairaalassa päivämme alkavat kierroksella infektio-osastolla Tuulan mukana. Olemme saaneet tutkia osaston aivokalvontulehduspotilaat, jotka ovat mukana tutkimuksessa. Lapset ovat hyvin huonokuntoisia. Viime viikolla tutkimme aamulla kaksi huonokuntoista lasta; toisen ruumis oli kiedottu kankaaseen tullessamme iltapäivällä takaisin osastolle, toinen oli kuollut tullessamme seuraavana päivänä töihin. Lapsen kuoltua äidit kävelevät hysteerisesti edestakaisin ja pitävät kimeää valitusitkua sairaalan edessä. Tämä on ollut erityisen koskettavaa. Sairaalan olosuhteet ovat aivan toista kuin Suomessa. Samassa huoneessa/aulassa on 10-20 sänkyä, joiden välissä vain omaisille tarkoitettu tuoli. Ovet ja ikkunat ovat jatkuvasti auki ulos, ilmastointia ei ole, kuumassa ilmassa lentelevät kärpäset ja hyttyset (valmiina levittämään malariaa) odottavat tilaisuutta laskeutua lasten iholle. Onpa torakoitakin nähty lattialla. Viime viikolla saimme alkuun kuulotutkimuksemme.

Ensimmäinen tutkimuspäivänä tutkimushuoneemme oli likainen, ummehtunut, kuuma ja kostea, eikä ilmastointi toiminut. Sittemmin ilmastointi on saatu toimimaan ja tutkimus hyvin käyntiin. Tuula on haastatellut lapset ja auttanut tulkkaamisessa, me olemme tehneet lapsille korva-nenä-kurkkualueen tutkimuksen sekä 3-4 erilaista koneellista kuulotutkimusta. Nuorin tutkimukseen tullut lapsi on tähän mennessä ollut 3 kk ikäinen, ja päivässä olemme saaneet tutkittua noin 6 lasta. Pitkäkestoisimman (n.15 min) kuulotutkimuksen tekeminen on ollut ajoittain hyvin haastavaa pienille lapsille: lapset huutavat, repivät päästä sinne asetettuja elektrodeja sekä kuulokkeita ja tutkimus käy huomattavan hitaaksi. Välillä tuntuu, että paikalliset ihmiset eivät ymmärrä sanakaan alkeellisesta portugalin puheestamme.

Viime lauantaina menimme paikallisella kansantaksilla keskustan meren rannalle. Taksit ovat Toyota Hiace –pakettiautoja ihmisiä täpö täyteen lastattuna; yksi matka maksaa 50 kwanzaa eli 50 senttiä. Kävelimme kukkulan päällä sijaitsevalle vanhalle Fortaleza-linnoitukselle. Sieltä saimme ihastella kauniita maisemia aavalle Atlantin valtamerelle ja saimme laajempaa näkymää Luandan kaupunkiin. Tällä kertaa (ei aina) museoon oli sisäänpääsymaksu. Saimme toistuvat varoitukset olla kuvaamatta presidentin asunnon suuntaan. Tosin emme ymmärrä mitä vahinkoa kuvaamisesta voisi olla.

Sunnuntaina lähdimme suomenruotsalaisen Viveka Khanin kyydissä päiväretkelle Luandasta etelään. Ensin pysähdyimme Benficaan, jossa on kymmenittäin turisteille suunnattuja kojuja täynnä puusta veistettyjä kauniita esineitä sekä lisäksi koruja, kankaita ja tauluja. Tuula oli mainio tinkimään hinnoista ja yleensä tavarat sai lähes puoleen hintaan ensimmäiseen tarjoukseen verrattuna. Niinhän siinä sitten kävi, että pois lähdettäessä kaikki kwanzat oli käytetty viimeistä seteliä myöten. Vielä autosta käsin Tuula osti viimeisiä puuesineitä. Jatkoimme autolla matkaa Orjamuseoon, joka sijaitsi kauniilla paikalla meren rannalla. Saimme tietää, että Angolasta vietiin yli 4.5 miljoonaa paikallista ihmistä laivoilla orjiksi lähinnä Brasiliaan. Lähtiäisiksi ihmiset kastettiin ”kristinuskon” nimissä. Mitään kristillistä orjakaupan tapahtumista on kyllä vaikea keksiä. Kävimme vielä kauppakeskus Belassa, joka tuntuu sijaitsevan länsimaisen tyylinsä vuoksi väärällä mantereella. Illalla saimme nauttia maukasta kiinalaista ruokaa Vivekan ja miehensä Philin kotona.

Siirin kuulumiset: Siiri on oppinut syömään kaurapuuroa, maissipuuroa, bataattia, porkkanaa, banaania, omenaa, päärynää ja persikkaa. Siirin lempiruoka on banaanikaurapuuro. Hoitajan kanssa päivät menevät hyvin, tosin Siiri suostuu nukkumaan vain hoitaja Madon sylissä. Tänään Siiri nukkui ensimmäistä kertaa afrikkalaiseen tyyliin Madon selässä pienet unet. Siiri tarttuu joka paikkaan ja vetää suuhunsa tai lattialle tavaroita minkä kerkiää. Onneksi vasta yksi lautanen on rikkoontunut. Paikalliset yrittävät opettaa Siirin puhumaan ensiksi portugalia: mm. mama, papa. Siiri tykkää kulkemista paikasta toiseen ja maiseman vaihdokset ovat lähinnä innostavia, jopa niin ettei malttaisi syödä, juoda eikä nukkua. Kaupungilla kävellessä Siiriä kutsutaan useimmiten bonecaksi eli nukeksi.

Ensi keskiviikkona 23.1. lähdemme lentokoneella Etelä-Angolaan. Osallistumme suomalaislähettien tapaamiseen ja sitten matkaamme Shangalalaan, jossa sijaitsee Lähetysseuran terveysklinikka

Terveisin, Anni, Marko ja Siiri

Terveiset Shangalalasta!
3.2.2008
Tervehdys pitkästa aikaa! Lähdimme Luandasta Angolan eteläisempiin osiin puolitoista viikkoa sitten ja niin paljon on ehtinyt tapahtua.

Luandasta lähdön jälkeen olemme olleet lähes jatkuvasti liikenteessä, mikä on ollut hyvin mielenkiintoista mutta myös raskasta. Lensimme ensin Luandasta Lubangoon, josta jatkoimme matkaa Namiben kapungin lähellä sijaitsevalle Flamingo lodgelle. Matkalla naimme mahtavat vuoristomaisemat serpentiiniteineen, ajoimme 23 km hiekkaista joen pohjaa (ei vettä) keskellä Namiben autiomaata. Juutuimme hiekkaan onneksi vasta meren rannalla kun rantalomakohteemme jo näkyi.Olimme Flamingo lodgella kolme yötä ja osallistuimme kolmen suomalaislähetin vuositapaamiseen.

Namibesta palasimme takaisin Lubangoon, jossa metsästimme viisumeita neljän päivän ajan tutustuen paikallisiin byrokratian vaihtuviin kukkasiin. Lubangossa työskentelee raamatunkäännöstyössä suomalainen lähetti Riikka Halme, johon ehdimme myös tutustua.

Viime torstaina ajoimme 8 tuntia, noin 300 km, erittäin kuoppaista hiekka/reikäasfalttitietä tänne Shangalalaan heti, kun olimme saaneet viisumit.

Täällä on Lähetysseuran perustama lähetysasema keskellä maaseudun kaunista puusavannia. Ilma on kuuma, lienee 30 asteen tienoilla, ja sadekuuroja on tullut päivittäin. Ryömiviä ja lentäviä ötököitä vilisee sekä ulkona että sisällä.

Eilen saunoimme ja tänään kävimme kirkossa. Yövymme yhdessä lähetysaseman rakennuksista. Sähköä on periaatteessa iltaisin kolmen tunnin ajan, jos generaattori toimii. Vettä tulee useimmiten. Tarkoitus on olla täällä kolmisen viikkoa ja tutustua erityisesti terveysklinikan toimintaan. Myös Tuula Pelkonen on täällä alkuajasta. Toinen suomalaislähetti Maritta Peltokangas asuu täällä Shangalalassa ja osallistuu opetustyöhön.

Olemme olleet jokseenkin terveinä. Siiri temppuili muutaman päivän syömisen kanssa, mutta on palautumassa ennalleen. Siiri on myös oppinut hyvin kääntymään ja tykkää erityisesti pureskella varpaita ikenillään. Tunnelmat matkan aikana ovat vaihdelleet väsymisen ja pelon hetkistä iloon ja kiitollisuuteen. Kaiken kaikkiaan olemme viihtyneet Angolan aikanamme erittäin hyvin. Samalla on ollut aikaa pohtia, olisiko meidän paikkamme joskus lähetyskentällä jossain pain maailmaa.

Rakkain terveisin, Anni, Marko ja Siiri