




![]() |
Lasten ja nuorten elinympäristö ja kaveripiiri muuttuvat yhä monikulttuurisemmiksi. Aito, arkipäiväinen eri kulttuureita edustavien kohtaaminen ja vuoropuhelu edellyttävät lapsilta ja nuorilta monikulttuurista osaamista, tietoa uskonnoista sekä vahvaa oman kulttuurin ja uskonnon tuntemusta. Vahvan identiteetin turvin heillä on mahdollisuus avoimesti kohdata erilaisuutta ja suhtautua siihen hyväksyvästi.
Lapset ja nuoret haluavat myös vaikuttaa omaan arkeensa ja heitä koskevaan päätöksen tekoon. Aktiivinen ja kaikkien tasa-arvoisuutta puolustava kansalaisuus eivät ole synnynnäisiä taitoja tai käyttäytymispiirteitä, vaan valmiuksia, joita voidaan oppia ja kehittää.
Projektin toimijatahot ovat olleet
Kirkon kasvatus- ja nuorisotyö (KKN), Suomen Lähetysseura (SLS), Seurakuntien Lapsityön Keskus ry (SLK), Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus - PTK ry (PTK), Nuorten Keskus ry (NK)
Projektin rahoittajia ovat olleet Suomen Lions-liitto ry:n Punainen sulka -keräys sekä opetusministeriö ja Suomen Lähetysseura