Esimerkki II
Testamentissa on Suomen Lähetysseura yhtenä erityisjälkisäädöksen (ns. legaatin) saajana. Tähän tapaan testamentissa voidaan määrätä annettavaksi Suomen Lähetysseuralle mikä tahansa rahamäärä, osakkeita, arvo-osuuksia tai muuta sellaista samoin kuin kiinteistö tai määräala kiinteistöstä.
TESTAMENTTI
Tekijä
Toimitusjohtaja Kari Teuvo Tomera (230456-XXXX)
Punamullantie 1 A 1, 00990 Helsinki
Testamenttimääräys
Ilmoitan viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että omaisuuteni on kuolemani jälkeen jaettava seuraavalla tavalla:
1. Suomen Lähetysseura ry:lle on annettava As. Oy Punamulta A 6:n osakkeet not 229-249, jotka oikeuttavat osoitteessa Punamullantie 1 A 1, 00990 Helsinki olevan kolme huonetta ja keittiön käsittävän huoneiston hallintaan.
2. Monivuotiselle ystävälleni, maanviljelijä Antti Armas Viljamaalle määrään olohuoneessani olevat Gunnar Pohjolan ja Taisto Ahtolan maalaukset sekä Tapio Junnon pronssiveistoksen.
3. Kaikki muu omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, on annettava perimysjärjestyksen mukaiseen jakoon.
Helsingissä 7. huhtikuuta 2008
Kari Teuvo Tomera
toimitusjohtaja, Helsinki
Todistus
Vartavasten kutsuttuina ja yhtä aikaa läsnäolevina todistamme täten, että toimitusjohtaja Kari Tomera, jonka henkilökohtaisesti tunnemme, on tänään terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä vapaasta tahdostaan ilmoittanut edellä olevan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa sekä että hän samalla on tänään testamenttinsa omakätisesti allekirjoittanut.
Paikka ja aika edellä mainitut
Liisa Irmeli Ilo konttoristi, Helsinki | Mikko Kalervo Aalto merikapteeni, Helsinki |