Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta

Työtä eri puolilla maailmaa

Lähetysseura tekee yhteistyötä paikallisten kirkkojen ja kansalaisjärjestöjen kanssa noin 30 maassa. Noin 150 lähetettyä työntekijäämme toimivat tiiviissä yhteistyössä kumppaniemme työntekijöiden kanssa noin 20 maassa.

Työntekijämme toimivat mm. kyläyhteisöjen kehitystehtävissä, kristillisen kasvatuksen työssä sekä vammaisten ja syrjittyjen parissa.

Ryhdy tekemään muutoksia jo tänään.

Aloita tukeminen täyttämällä liittymislomake>>

Lista päivitetty 27.2.2012

Ahlberg Aija ja Timo
lukutaitotyön neuvonantaja ja kehitysyhteistyökordinaattoriEtiopia
Alastalo Marja
kummilapsityön koordinaattoriBotswana
Arminen Hilkka
raamatunkäännöstyöPapua-Uusi-Guinea
Borchardt Nele ja  Francis
teologinen opetus, seurakuntatyöHongkong
Brown Alan
raamatunkäännöstyöPapua-Uusi-Guinea
Brownie Marjo
raamatunkäännöstyö
Papua-Uusi-Guinea
Christian-Granberg Judy ja Granberg Håkan
seurakuntatyö (diakonia), teologinen koulutus (Kiina, HK),  Hongkong
Dahlsten Suvi ja Janne
kristillinen kasvatusNamibia
Filppa Marketta
lukutaitotyöSenegal
Gammelin Riikka
diakonia- ja kummityöTansania
Granroth Riitta
Marhaban-keskuksen työRanska
Halme-Berneking Riikka
kielentutkimus- ja opetustyöAngola
Hantikainen Regina
naistyön kouluttajaEtiopia
Heikkilä Christina ja Andrey
musiikkityö ja teol. inst. hallintojohtajaVenäjä
Heikkilä Elina ja Hannumusiikkityö ja teol. inst. hallintojohtaja 
Heiskanen Tuija-Riitta ja Jouni
perhetyö, seurakuntatyö ja aluepäällikkö
Taiwan
Hemmilä Markus
aluepäällikköNepal
Himanen Mirja ja Mulat Mekonnen
kuurojentyöEtiopia
Holmström Anna-Riitta ja Oskari
seurakuntatyöTansania
Holmström Emma
neuvonantaja Kambodzha
Huvila Jari
musiikinopettajaEtiopia
Hämäläinen Titta
seurakuntatyöViro
Härkönen Katri ja Pekka
seurakunta- ja koulutustyöTansania
Ijäs Anne ja Juha
seurakuntatyö, tiedotusTaiwan
Ilomäki Nina ja Markus
kehitysyhteistyökoordinaattori ja opettajaNepal
Kallio Anna-Maija ja Miikka
monikulttuurinen opetus ja lukutaitotyöEtiopia
Karjalainen Kaija ja Tapio
siirtolaistyöSingapore
Keski-Mäenpää Kati ja Markku
kirkon tiedottaja ja musiikkityöEtiopia
Khadgi Mari-Sisko ja Hira
kielten kartoitus Nepal
Kinnunen-Riipinen Lilja
opetustyöThaimaa
Kirjavainen Kirsti
yhteistyöohjelman neuvonantajaNepal
Koivulahti Maarit ja Ari
kirkon päiväkotityö ja tiedottajaNamibia
Kolkka Riikka-Maria ja Tomas
kieli- ja raamattuopetustyö, musiikkityö
Thaimaa
Kontra Iiris
projektineuvonantajaBotswana
Kosonen Tuula ja Kimmo
kielenkehitystyöThaimaa
Kramsu Merja
kansainvälisten asioiden sihteeriVenäjä
Kukkonen Tiina ja Olli
hankeneuvonantajaAngola
Kuoppala Maija ja Ossi
aluepäällikköNamibia
Käyhkö Katinka
neuvonantajaVenezuela
Kääriäinen Laura ja Jukka
maahanmuuttajatyö ja teologinen koulutusTaiwan
Laine Leena
kehitysyhteistyökoordinaattoriTansania
Laisi Karita
aluepäällikköIsrael
Lampinen Leena ja Lasse
kirkon musiikkityö ja aluepäällikköTansania
Laukkanen Outi
seurakuntatyöTaiwan
Lehtelä Sari ja Vesa
tiedottaja ja aluepäällikköEtiopia
Lehtinen Elise ja Jarmo
sairaalan kunnostushankeNamibia
Leikola Kirsi ja Risto
kehitysyhteistyöprojektin neuvonantaja ja tavoittavan työn neuvonajantajaEtiopia
Leppänen Upu ja Jan-Eerik
hankeneuvonantajaKambodzha
Lindblom Malin ja Rune
Shalhevetjah-keskuksen toiminnanjohtajaIsrael
Linnasalo Katri
raamatunkäännöstyöPapua-Uusi-Guinea
Luume Riitta
diakoniatyöIsrael
Makkonen Tuula
terveydenhuoltotyöAngola
Manninen Eero
talousneuvojaTansania
Markkanen Anja ja Jyrki
diakonia- ja seurakuntatyöThaimaa
Mäkelä Katriina
kirjallisuustyöSenegal
Neiglick Kaiju ja Mara Timi
seurakuntatyö, hallinto Hongkong
Niemelä Pirjo
Marhaban-keskuksen työRanska
Niemi Ritva ja Mauri
terveydenhuolto-ohjaaja ja neuvonantajaTansania
Nikki Minna ja Tommi
musiikki- ja nuorisotyöViro
Nousiainen Elisa
aluepäällikköHongkong
Nummela Pirkko
lapsi- ja nuorisotyöEtiopia
Oja-Nisula Hanna
evankelistakoulutus ja nuorisotyöTansania
Pasanen Leena
lastenlääkäriTansania
Peltokangas Maritta
Teol.instituutin ja lukion op.Angola
Peura Raija ja Mikko
Counselling työn opetustehtävät
Tansania, kesäkuu 2012
Pienaar Hanna ja Sean
maahanmuuttajatyö, englannin opetusTaiwan
Pyhtilä Pia ja Mikko
lapsi- ja nuorisotyöTansania
Pölkki Hannaleena
kehitysyhteistyökoordinaattoriNepal
Raassina Eeva ja Olavi
seurakuntatyöVenäjä
Ridanpää Lea ja Jukka
kiinalaistyöIsrael
Rissanen Janne
työ kuurojen parissaIsrael
Rissanen Sirpa ja Roy
kummioppilastyö ja tiedottajaKypros
Ruotsala Pia ja Tero
nuorisotyöViro
Said Pirkko
seurakuntatyöIsrael
Salmela Kirsi
kummityöThaimaa
Salo-Back Carola ja Back Lars
seurakuntatyö, tukitehtävät (kiinteistövastaava)Taiwan
Simola Noora ja O'Connor Jamie
kehitysyhteistyökoordinaattoriKambodzha
Soininen Helena
diakoniatyön kouluttaja ja kehittäjäAngola
Stayton Eeva-Maria
aluepäällikköKambodzha
Stirling Maria
kirkon musiikkitoiminnan koordinaattoriBotswana
Store Ann-Katrin ja Tor-Erik
tiedottaja, kummityö ja alue-edustajaSenegal
Suhonen Katri
kehitysyhteistyökoordinaattori
Botswana
Suopellonmäki Toini
diakoniatyö Israel
Säde-Aweida Erja
vanhainkoti- ja seurakuntatyöIsrael
Takko Anni ja Heikki
kummityö/tiedotus ja neuvonantajaNepal
Taskila Taina
seurakuntatyön neuvonantaja Etiopia
Tenho Anna ja Antti
terveyskasvatus ja opetus- ja seurakuntatyöThaimaa
Tertsunen Aulikki
Kehitysyhteistyön neuvonantajaSenegal
Tikkanen Elina ja Mika
toimistotyöTansania
Tikum Anna ja Bertrand
opetuksen kehittämistehtävätSenegal
Utriainen Annika
kielikoulu ja talousneuvonantajaEtiopia
Uusimäki Heidi
kummityön yhdyshenkilöHongkong
Waismaa Leena
kirkollisen työn koordinaattori
Thaimaa
Vellacott Saara
englannin opetusKiina
Vilhunen Tuulikki
tiedottajaVenäjä
Vitikainen Elaine ja Ari
lukutaitotyöLaos
Vuoristo-Virta Riikka ja Virta Pasi
neuvonantaja, vammaistyön koulutusNepal
Vähäkivijärvi Veli-Matti
aids-työn neuvonantajaEtiopia
Väliaho Anu ja Juha
seurakuntatyöVenäjä

Ryhdy tekemään muutoksia jo tänään!


Aloita tukeminen täyttämällä liittymislomake>>
Kerro ystävälle tästä sivusta