




![]() Stipendiaatteja Botswanassa. |
Tule mukaan ketjuun, jossa on jo monta sataa yksityistä ihmistä, ryhmää ja seurakuntaa. Moni opiskelija on jo valmistunut ja löytänyt paikkansa niin Namibiassa, Tansaniassa, Angolassa ja Senegalissa kuin Thaimaassa ja Kiinassakin.
Stipendiaatti voi opiskella omassa maassaan, kuten esimerkiksi namibialainen Titus M. Shiwapo on opiskellut. Angolalainen opiskelija saattaa matkustaa Brasiliaan, sillä yhteinen kieli portugali helpottaa opiskelua. Vietnamilaisen opiskelijan on puolestaan kätevää opiskella Hongkongin teologisessa seminaarissa.
Stipendiaatin kulut vaihtelevat opiskelumaasta riippuen. Esimerkiksi vuosi Shiwapon käymässä opinahjossa, luterilaisen kirkon teologisessa seminaarissa Paulinumissa Namibiassa, maksaa 5.200 euroa. Se kattaa asumisen, opiskelun, ruokailut ja opiskelumateriaalit. Yksityinen tukija voi tulla mukaan 35 euron kuukausimaksulla.
Haluatko tulla mukaan tukemaan opiskelijaa
Esimerkiksi Botswanassa Thuson kuntoutuskeskuksessa opiskelevat vammaiset nuoret saavat kaksi vuotta kestävällä kädentaitojen kurssilla sellaisia työtaitoja, joiden avulla he voivat ansaita tuloja. Tuen ansiosta koulutus, materiaalit, ruoka ja asuminen ovat kurssilaisille ilmaisia. Kuukausimaksu on 30 euroa.
Lisää tietoja stipendiaateista ja tukimahdollisuuksista saat seurakuntakannatusyksiköstä:
seurakuntakannatus@mission.fi