Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta

Tyttöjen koulutus Mauritaniassa

Mauritania on islamilainen tasavalta, jonka väkiluku on noin kolme miljoonaa. Suurin osa maasta on Saharan autiomaata. Puhtaan veden kantaminen kaukaisilta kaivoilta on perheen tyttöjen tehtävä. Tyttöjen koulunkäynti keskeytyykin useimmiten heitä velvoittavien kotitöiden, liian varhaisten avioliittojen sekä köyhyyden vuoksi.

Mauritanian kummiohjelman puitteissa 1050 tyttöä seitsemän läänin alueella saa mahdollisuuden jatkaa koulunkäyntiään. Suomen Lähetysseura toteuttaa kummiohjelmaa yhteistyössä Mauritanian valtion viranomaisten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa.

Pääkaupungin slummialueilla sekä maan etelä-kaakkoisalueella tehdyn laajan kartoitustyön perusteella kummiohjelmaan on valittu kaikkein köyhimpien ja sosiaalisesti ahtaalla olevien perheiden lapsia: entisten orjien jälkeläisiä, väkivallan uhreiksi joutuneita, vammaisia, hiv-positiivisia, orpoja ja vanhempiensa hylkäämiä tyttöjä. Kummiohjelma ehkäisee tyttöjen syrjäytymistä ja antaa heille mahdollisuuden valoisampaan tulevaisuuteen.

Kummiohjelmaan valitut tytöt ovat 7 – 20 –vuotiaita koululaisia sekä 20 – 25 –vuotiaita ammattiopiskelijoita. Kummituki kattaa oppilaiden koulumatka-, asumis-, koulutarvike- ja terveydenhoitokustannukset. Paikalliset kansalaisjärjestöt seuraavat tyttöjen koulunkäyntiä ja varmistavat avun perillemenon.

Kummit auttavat tyttöjä ryhmätuella: kummille ei nimetä omaa kummilasta vaan kummien tuki ohjataan kaikkien kummiohjelmaan valittujen tyttöjen hyväksi yhteisesti.

Ryhdy kummiksi.

Kerro ystävälle tästä sivusta