




Lahjoita
Kuukausilahjoitus
Kummi tukee koko yhteisön kehitystä
Kummeja haetaan 13 maassa
Israel ja palestiinalaisalueet ![]() |
Ihmiset Israelissa ja palestiinalaisalueilla toivovat ja rukoilevat rauhaa, mutta jatkuvat levottomuudet vaikeuttavat rauhanprosessia. Kirkon rauhankasvatus onkin hidasta ja pitkäjänteistä työtä, jossa edetään hitaasti vähän kerrallaan.
Jordanian luterilainen kirkko haluaa panostaa erityisesti lasten opetukseen, missä rauhankasvatuksella on merkittävä asema. Kirkon ylläpitämissä kouluissa on yhteensä noin 2000 oppilasta, joista runsas kolmannes on muslimeja.
Lähetysseuran kummilapsityöllä tuetaan palestiinalaisoppilaita Jordanian luterilaisen kirkon kouluissa, Ramallahissa Toivon koulussa, Betlehemissä Dar al Kalima -koulussa ja Beit Sahourin kaupungissa.
Alueella on monia sosiaalisia ongelmia, sillä työttömyys on lähes 60 prosenttia. Kummitukea saavat vähävaraisten perheiden lapset niin muslimi- kuin kristityistä perheistä. Kummioppilaita on kaikkiaan yli 200 ja heitä tuetaan enimmäkseen ryhminä. Toivon koulusta on mahdollista saada myös nimeltä mainittu kummioppilas. Uudet kummioppilaat valitaan aina uuden lukukauden alettua syksyllä.
Kaikissa kouluissa annetaan korkeatasoista opetusta, jonka painopisteinä ovat muun muassa taideaineet, rauhan- ja ympäristökasvatus. Lapset saavat myös oman uskonnon mukaista opetusta.
Beit Sahourin koulussa toteutetaan mm. laajaa taide- ja ammattiopetusohjelmaa, joka keskittyy käytännön ammatteihin valmistaviin aineisiin ja luovaan opetukseen työpajoissa. Nuoret oppivat hyödyllisiä perustaitoja perinteisissä käsityöammateissa ja oppivat arvostamaan identiteettiään, perintöään ja yhteisöään.
Messiaanisten juutalaisten lasten koulunkäynti
Lähetysseuran kummit tukevat ryhmätuella myös messiaanisten juutalaisten lasten koulunkäyntiä Makor HaTikvan koulussa. Messiaaniset juutalaiset ovat vähemmistöryhmä oman kansansa keskellä.
Kummit voivat halutessaan muistaa lapsia kirjeillä kummiyhdyshenkilön kautta.