

![]() Esra Elovainio |
![]() Esra Elovainio poika Esa. |
![]() Martti Pentti piirtää. |
Saammeko esitellä?
Hän on Esra Elovainio, lähetyssaarnaaja, matkalla suureen Kashonamaahan jossain Afrikassa. Esran piirtäjä on Martti Pentti Kotkasta.
Esra Elovainio -sarjakuvan perustana ovat Martti Pentin lapsuudenaikaiset muistikuvat Ambomaalta. Sarjakuvan henkilöillä ei ole suoranaisia esikuvia Namibiassa työssä olleiden lähetystyöntekijöiden joukossa, mutta Martti Pentti kertoo, että mieleen on jäänyt erilaisia tyyppejä, joiden piirteitä hän on sirotellut sarjakuvan hahmoihin.
Sarjakuvan ajankuva liikkuu vuosisadan vaihteessa, mutta sarjakuva ei ole kuitenkaan puhtaasti ajankuvaa, vaan kuvista löytyy mm. myöhempien aikakausien esineistöä. Sarjakuvan lähetyskenttä Kashonamaa on kuvitteellinen.
Näyttelyssä on esillä sarjakuvien originaaleja ja kollaaseja, jotka valottavat sitä mistä sarjakuvan ilme syntyy. Pelkät muistikuvat eivät riitä 25 vuotta jatkuneeseen sarjakuvaan, vaan hyväksi on täytynyt käyttää monenlaisia lähteitä. Kansatieteellisistä tarinoista löytyy tietoa noituudesta ja poppamiesten konsteista. Afrikaansinkielisistä Kapmaan suojeltavia lintuja ja kasveja käsittelevistä kirjoita on löytynyt hauskoja nimiä henkilöille. Isän, Elias Pentin, vanhoista ndongankielisistä kirjoista ja Raamatusta on löytynyt kieltä, jota ei itse taida. Myös perhealbumin valokuvat ovat ahkerassa käytössä.

