Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle

Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo 800014-161130

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta
Etusivu  Ajankohtaista  Uutiset  Kaiken maailman kuulumisia 
Hosainan kuurojenkoululla on nyt entistä paremmat opiskelutilat. Koulu sai myös keväällä uuden rehtorin.
Christian Community of Nepal (Nepalin kristillinen yhteisö) järjesti 20. huhtikuuta suurkokouksen, johon osallistui yli 30 000 kristittyä kaikkialta Nepalista. He vaativat uskonnonvapautta ja ihmisoikeuksien kirjaamista tulevaan perustuslakiin.
Saara Vellacott on opettanut tulevia englanninopettajia Guangxin maakunnassa Kiinassa.Nyt hän opettaa englantia peruskoululaisille Hunanissa. Lisää opettajia tarvitaan.
Senegalin luterilaisen kirkon uusi kirkonjohtaja pastori Jean Pierre Abdou Thiam siunattiin virkaansa palmusunnuntaina 28. maaliskuuta. Kutsuvieraina oli muitten kirkkojen ja lähetysten edustajia sekä imaameja.
Kirkon sitkeä työ tuottaa tulosta
Lähetysseuran yhteistyökumppani Forward Looking aloitti helmikuussa radiotoimittajakurssin toimintakeskuksessaan kymmenelle sokealle.
Nanjingin teologisen seminaarin johtajisto vaihtui maaliskuun alussa pidetyssä hallituksen kokouksessa Kiinassa.
Early Childhood Education Centre (Varhaiskasvatuksen keskuksen) ensimmäinen vuoden varhaiskasvattajakurssi valmistui 24. helmikuuta Nepalissa. Opetus lapsen kehityksestä on uutta ja innostavaa.
Vesi on elämän edellytys. Sen enempää ihmiset, eläimet tai kasvitkaan eivät tule toimeen ilman vettä. Pohjois-Senegalin kylissä vesi ei tule hanaa aukaisemalla, veden saamiseksi on tehtävä työtä.
Maattomien asukkaiden kylässä avattiin uusi koulu 400 oppilaalle helmikuussa. Enemmistö lapsista on alakastisia. Kaikki lapset saavat pienen avustuksen vihkoihin ja koulupukuihin. Nepalin valtio maksaa opettajien palkan.
Senegalin luterilaisen kirkon perinteinen sadonkorjuun kiitosjuhla, keräsi yli kolmesataa kirkon jäsentä ympäri Senegalia Diouroupin kappelin pihapiiriin. Juhlaa vietettiin helmikuun toisena sunnuntaina. Juhlakansan joukosta erottuivat suomalaiset seurakuntavieraat ja Herättäjä-Yhdistyksen talkookolmikko, jotka toivat tervehdyksillään lisäväriä juhlaan.
Ihmisoikeuksien tärkeys ja haavoittuvuus tuli esille Tansanian evankelisluterilaisen kirkon naistenkokouksessa, johon saapui edustajia kaikista hiippakunnista. Yksi teemoista oli naisiin kohdistuva väkivalta.
Tansanialaisen Mkunwan kylän naiset halusivat oman kirkon. He eivät jääneet odottelemaan, että joku rakentaisi sen heille: he rakensivat kirkon itse! Pastori Marjatta Mäkinen kävi siunaamassa kirkon työtoverinsa kanssa.
Thaimaalainen Thitipha asuu Singaporessa. Hän on käynyt evankelisluterilaisen kirkon järjestämillä englannintunneilla. Keskustelu kääntyy myös uskonasioihin.
Tammikuun kolmas päivä vietettiin Senegalissa loppiaista. Niinpä myös Senegalin luterilaisessa kirkossa oli aiheena tuolloin itämaan tietäjien tulo Jeesuksen luo. Muuten se oli tavallinen sunnuntaimessu.
RSS ATOM
Kerro ystävälle tästä sivusta