




27.7.2010
|
Luterilaisen maailmanliiton uusi pääsihteeri pastori Martin Junge ehdottaa, että seuraavassa yleiskokouksessa vuonna 2017 vietetään luterilaisen uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta. Kuva: Paula Laajalahti
Luterilaisen maailmanliiton uusi pääsihteeri pastori Martin Junge piti maanantaina linjapuheen järjestön 11. yleiskokouksessa Stuttgartissa. Chileläinen Junge seuraa tehtävässä zimbabwelaista Ishmael Nokoa. Martin Junge mainitsi kolme pääkohtaa, jotka ovat hänen mielestään tärkeitä Luterilaisen maailmanliiton tulevina vuosina. Ensiksikin järjestöllä ei ole yhtä keskusta vaan se koostuu jäsenkirkoistaan ympäri maailmaa. Jokaisella kirkolla on jotain annettavaa ja jotain opittavaa.Toiseksi hän mainitsi kirkkojen kulttuurienvälisen yhteyden, josta hän käytti englanniksi termiä "transcontextual dialogue". "Ihmiset matkustavat paljon, ihmiskunta on tiiviisti yhteydessä tiedotusvälineiden kautta. Kuitenkaan ihmiset eivät ole oppineet elämään naapureina." Junge korosti, että kirkkojen täytyy toimia siinä ympäristössä ja kulttuurissa, jossa sen jäsenet elävät, mutta kulttuurista tai uskonnosta ei saa tulla muuri toisia ihmisiä vastaan. Kolmanneksi Martin Junge sanoi, että maailmanliiton pitää kirkkojen lisäksi huolehtia eri ihmisryhmien mukaan pääsemisestä. "Se mitä päätämme yleiskokouksessa ei aina toteudu paikallisesti kirkoissa. Meidän pitää olla valmiita muutoksiin, joita naiset ja nuoret tuovat kirkkoihimme. Tässä yleiskokouksessa nuoret ovat näyttäneet meille, että he ovat valmiita tähän." Kotikirkko auttoi kestämään diktatuurin allaTuleva pääsihteeri kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Chilen diktatuurin aikana, joka kesti 17 vuotta. Kotikirkosta tuli Martin Jungelle paikka, josta hän löysi turvan, tuen ja lohdutuksen. "Opin pitämään kiinni niistä arvoista, joita poljettiin politiikassa ja yhteiskunnassa lähes päivittäin nimittäin oikeudenmukaisuudesta, ihmisarvosta, väkivallattomuudesta ja suvaitsevaisuudesta." Junge vihittiin papiksi vuonna 1989, ja hän työskenteli seurakuntapastorina Santiagossa. 1996-2000 hän toimi Chilen evankelisluterilaisen kirkon presidenttinä. Opiskeluaikana häntä ohjasi työhön pastori Gloria Rojas, joka toimii nykyään kirkon presidenttinä. "Tulen kirkosta, jossa on aina ollut naisia pappeina", Junge totesi. Vuodesta 2000 lähtien Martin Junge on johtanut Luterilaisen maailmanliiton lähetyksen ja kehityksen osaston Latinalaisen Amerikan yksikköä. Työnsä pääsihteerinä hän aloittaa lokakuussa. Junge ilmaisi myös ilonsa siitä, että hän voi työskennellä piispa Munib Younanin kanssa, joka toimii huomisesta lähtien Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä. Paula Laajalahti tiedottaja 27.7.2010 Liitteet
|
