




21.12.2009
|
Pyhiinvaellus arktiseen jouluun ja lumikirkko päättävät Lähetysseuran juhlavuoden jouluaaton aattona Rovaniemellä. Ohjauksesta vastaa juhlavuoden pääsihteeri Lilja Kinnunen-Riipinen. Kuva on vuoden 2008 lumikirkosta Sonkasta. Kuva: Elli Koivuranta
Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen kiittää suomalaisia runsaasta osallistumisesta Lähetysseuran 150-vuotisjuhlavuoteen. Kiitos juhlavuodesta"Iloitsemme Lähetysseurassa siitä, että juhlavuotemme sanoma tavoitti laajasti suomalaiset. Vuoden aikana järjestetyissä tapahtumissa yhteistyökumppanimme kertoivat, mitä lähetystyö on heille merkinnyt. Lähetysseuran tekemä työ on muuttanut maailmaa ja antanut lukemattomille ihmisille sellaisia mahdollisuuksia elämässä, joita ei olisi ollut ilman sitä." "Ylimpänä kiitoksen aiheena yhteistyökumppaneillamme oli evankeliumin sanoman kuuleminen. Olen varma, että vieraidemme antama palaute innosti kaikkia mukana olleita. Kumppanimme kiittivät myös niitä ihmisiä, jotka vuodesta toiseen ovat toimineet lähetystyössä ulkomailla tai sen tukijoina kotimaassa. Lähetysseuran työhän ei olisi ollut mahdollista ilman niin monien ihmisten vahvaa sitoutumista toimintaamme." "Suomen Lähetysseuran puolesta kiitän kaikkia seurakuntia, järjestöjä ja yksityisiä ihmisiä, jotka osallistuivat juhlavuotemme järjestämiseen. Yhteinen ponnistuksemme tuottaa hyvää hedelmää kauas ja pitkään." |
