Elsi Salovaara ja Maija-Leena Seppälä (edessä) tutustuivat Okavangon luonnonsuojelualueeseen, jossa elää mm. krokotiilejä. Kuva Ari Koivulahti.

Kanootilla krokotiilien keskelle

Teksti Maija-Leena Seppälä

Kanoottiretki Okavangon suistoalueella oli yksi Botswanan ihmeistä, jotka koin kahden viikon matkallani Namibiassa ja Botswanassa. Okavango-joki virtaa Angolasta Namibian kautta Botswanaan. Se ei laske minnekään vaan joen vesi leviää valtavalle suistoalueelle Kalaharin pohjoisosassa ja haihtuu.

Matkatovereinani olivat Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja Elsi Salovaara ja Lähetysseuran työntekijä Ari Koivulahti. Matkaa Namibian Windhoekista Botswanan halki kertyi lähes 2500 kilometriä. Koivulahti ajoi Namibian kirkon tunnuksella varustettua neliveto-Toyotaa. Tiet ja paikallinen elämänmeno olivat ammattikuvaaja-Arille tuttuja, vaikka hän on ollut Namibian lähettinä vasta vajaan vuoden.

Lähetysseuralla kolme työntekijää

Okavangon suiston kaupungissa Maunissa ei ole tällä hetkellä suomalaisia lähetystyöntekijöitä. Siellä on toteutunut lähetystyön tavoite ”tehdä itsensä tarpeettomiksi”. Paikalliset hoitavat niin Maunin seurakunnan kuin Thuson vammaiskeskuksen, mutta taloudellinen tuki on edelleen välttämätöntä.

Botswananassa on kolme Lähetysseuran työntekijää satojen kilometrien päässä toisistaan: Iiris Kontra Ghanzissa, Marja Alastalo Francistownissa ja Maria Stiriling pääkaupungissa Gaboronessa.

Lähetystyön konkarit avasivat ensikertalaiselle ovia botswanalaiseen arkeen: miten vähällä ihmiset tulevat toimeen, miten avoimesti he ottavat vieraat vastaan, miten herkässä on hymy. Tutustumiskäynneillä selvisi, miten aids saadaan aisoihin, miten kummilapset pärjäävät ja miten kirkon kurssikeskuksen peltoja viljellään.

Jutun kirjoittaja Maija-Leena Seppälä on Porin seurakuntayhtymän tiedotuspäällikkö.

Takaisin Lähetyssanomien etusivulle