




Tansaniassa käy usein niin, että kuolleen miehen omaiset ottavat leskeksi jääneeltä naiselta tavarat. Näin kävi myös hedelmämehujen valmistajalle Dorikas Kasimulle. Hän sai kuitenkin kirkon naisryhmältä lainaa, jolla pystyi ostamaan uuden mehulingon. Dorikasin perhe sai taas elämänsä järjestykseen.
Tansanialaiset naiset tukevat, rohkaisevat ja puolustavat toisiaan kirkon perustamassa yhteisössä.
Suomen Lähetysseuran tukee tätä Tansanian evankelisluterilaisen kirkon naistyötä.
Videon on toimittanut Joonas Lehtipuu ja se esitettiin joulupäivänä 2010 TV2:ssa osana Maailman kauneimmat joululaulut 2 –konserttia.