ZIPIN MUISTOLLE

Kun marraskuussa ajelimme kohti Segezaa, kassiini oli pakattu monenlaista herkkua ja tuliaista ystävällemme Zipille, kodittomalle pikkukoiralle, joka piti kortteeria rappukäytävämme toisessa kerroksessa, pienen repaleisen vilttireuhkan päällä.

Soitin Marille kuulumisia kysyäkseni. Mari sanoi heti: ”Älkää odottako Zippiä, häntä ei ole”. Zip oli eräänä lokakuisena päivänä kulkenut pihapiirissä omia polkujaan, huomaamatta kovaa vauhtia autollaan ajanutta nuorta miestä. Yhteentörmäys oli Zipille kohtalokas.” Verta ei näkynyt missään”, kertoi yläpuolellamme asuva eläkkeellä oleva miliisi vaimonsa kanssa. He arvelivat Zipin kuolleen välittömästi. Viimeisen palveluksen yhteiselle ystävällemme, Zipille, he tekivät hautaamalla sen ikkunamme alle, sen vakituiselle päivystyspaikalle. Raamattupiirissä tämä pikku otus kävi vanhalla asunnollamme perässämme juosten muutamia kertoja. Se nukkui jaloissamme ja huokaili pöydän alla turvassa ja onnellisena. Hellyyttään Zippi osoitti laittamalla tassut vierekkäin reittä vasten ja panemalla päänsä sivuttain tassujensa päälle.

Pieni eläin voi myös toimia Jumalan antamana lahjana ja ilopillerinä. Kiitämme Jumalaa tästä pikku ystävästä. Zip elää muistoissamme. Hänen pienelle hautakummulleen ikkunamme alla oli koristeeksi laitettu iso muovinen päivänkakkara.