




Aineistopankki
Opetus ja kasvatus
Tehtävä vastaanotettu
Tosikertomuksia lähetysalueilta
Kiinalaiset kihlajaiset Anne ja Juha Ijäs kirjoittavat Taiwanista maaliskuussa 2009.
Bella Huang on taiwanilainen tyttö, meidän tuleva miniämme. Hän ja Lauri kihlautuivat länsimaalaisittain ennen joulua ja kiinalaisittain maaliskuun alussa. Bellan perhe halusi, lähinnä Bellan isoäidin vuoksi, joka hoiti Bellaa pienenä, pitää perinteiset kiinalaiset kihlajaiset. Koska he eivät ole kristittyjä sopiva päivä oli katsottu kiinalaisesta almanakasta, josta voi nähdä mitä minäkin päivänä sopii tehdä.
Kiinalaisen tavan mukaan ostimme Bellan perheelle 150 kakkurasiaa, jotka he kihlauksen jälkeen jakoivat sukulaisilleen ja ystävilleen, näin kertoen tyttärensä kihlautumisesta. Rasia on punainen. Siinä on iso kukkakuvio, todella näyttävän näköinen. Kakkurasian sisällä oli perinteinen kiinalainen hääkakku, lehtitaikinasta tehty ja sisällä eri makuisia tahnoja ja kananmunankeltuainen. Hääkakun lisäksi rasiassa oli monenlaisia keksejä, karkkeja ja teepusseja, sekä pieni painettu kortti, jossa ilmoitettiin tämä kihlaus.
Halusimme käyttää tätä tilaisuutta myös evankelioimiseen, niinpä me sujautimme kakkurasioiden mukaan evankeliumikirjaset, Bellan vanhempien suostumuksella tietysti. Kiinalaisissa kihlajaisissa Bellalla oli yllään upea punainen pitkä mekko ja hän tarjoili meille makeaa teetä . Me laitoimme kuppeihin punaiset rahakirjekuoret juotuamme teen. Sitten Bella ja Lauri vaihtoivat sormukset, me lauloimme heille siunauslaulun ja lopuksi söimme yhdessä aterian.
Teen tarjoaminen on perinteisesti ollut tytön esittely sulhasen perheelle. Me tietysti olimme Bellan jo tavanneet monta kertaa. Punaisissa kirjekuorissa pitää olla parillinen luku, mutta ei neljä. Kiinaksi neljä muistuttaa sanaa kuolema. Me olimme yhdessä sopineet kuoriin laitettavasta rahasummasta.