




Hyvän meklarin ja tasokkaiden (lahjoitettuja ja "kerjättyjä") tavaroiden avulla saadaan hauska lähetystapahtuma. Nuoriakin voi hyödyntää huudettavien hankinnassa.
Kirpputoripäivä lähetyksen hyväksi; kesällä pihalla tai huonolla säällä srk-keskuksessa.
Lastenvaatteet: Sana kiertämään esim. nuorien äitien keskuuteen, että voivat tuoda pieneksi jääneet lastenvaatteet ja omansa, mitä ei tule käytettyä. Ihmisillä on liikaa vaatetta kotona, luopuvat siitä mieluusti.
Kirjat: Kirjat kiertoon lähetyskirpputorille. Kirjat voi teemoitella romaanit, hengellinen kirjallisuus, psykologia jne.
Pääsiäisviikon vaellus ym. tapahtumiin lähtöpisteelle lähetystori; myyntiin koruja, tuoksuja ja mausteita, joiden myynnistä on sovittu tietty prosentti lähetykselle.
Kiuruvedellä on seurakunnan mailla sata mustaherukkapensasta (ollut jo n. 20 vuotta). Ne ovat lähetysmustaherukoita. Marjasato poimitaan: voi poimia itse tai tilata valmiiksi poimittuna. Marjoista maksetaan sovittu hinta lähetystyön hyväksi. Vuonna 2006 saimme 845€ + mehuja myyntiin. Pensaat leikataan ja lannoitetaan talkoovoimin.
Seurakunnan toimesta on järjestetty myös puolukkaretkiä. Marjojen myyntituotto on annettu lähetystyölle. Linja-auto, kuski ja eväsmakkarat on saatu järjestettyä. Marjastajista on ollut miehiä suurin osa. Marja-Leena Jauhiainen, Kiuruvesi
Eräs eläkkeellä oleva rouva on kasvattanut kurpitsoja, josta nyt saamme tehdä kurpitsapikkelsiä kymmeniä litroja. Pikkelsit myydään ja tuotto lahjoitetaan Tasaus-keräykselle.
- miehet auttavat myös myyjäisvalmisteluissa; piirakoiden ja pullien paistaminen usein heidän erikoisalaansa
- miesten/lähetyssihteerin valmistamat porkkanasämpylät olivat markkinavaltti/ne menivät kaupaksi alta aikayksikön - kannattaa hyödyntää markkinoinnissa
Lisätiedot: Kajaanin seurakunta/Peter Ingman; peter.ingman@evl.fi; puh. (044) 7444 224, (08) 6172 2224