Maan hiljaiset kärsivät

Lähes puoli vuosisataa jatkuneen sisällissodan raskaimman taakan kantavat maan hiljaiset, kuten pienviljelijät, naiset, lapset, vanhukset ja alkuperäiskansat. Väkivaltaan syyllistyvät maan hallituksen joukot, puolisotilaalliset joukot ja hallitusta vastustavat aseelliset vastarintajärjestöt.

Rukousvetoomus seurakuntiin

Kolehtiin voi osallistua myös kännykällä

”Köyhien asianajaja”

Jo isoäiti kutsui pientä Maria Ruthia köyhien asianajajaksi, koska tämä oli aina puolustamassa muita ja puuttumassa kaikkiin asioihin. Väkivallan uhka oli läsnä aina. Sanabria näkee vieläkin unta siitä, miten isoisä vei hänet yöllä piiloon tilalle tunkeutuneilta asemiehiltä, piti kättä hänen suullaan ja käski olla hiljaa.

Elämä isovanhempien luona oli kuitenkin taloudellisesti turvattua. Maria Ruthin ollessa 9-vuotias isovanhemmat kuolivat ja tilanne muuttui. Maria Ruth joutui äitinsä kanssa muuttamaan muualle ja hänenkin piti tehdä töitä perheen elatuksen eteen. Isän olinpaikasta ei ollut tietoa.

Koulun ja työnteon ohella hän ehti olla mukana iltaisin kokoontuvassa nuorten teatteriryhmässä. Ryhmä kiersi köyhissä kylissä esiintyen maattomille ja kodittomille ihmisille. Vähän vanhempana koululaisena hän oli mukana opiskelijaliikkeessä, mistä asti hän on myös kantanut vallankumouksellisen leimaa. Missä tahansa hän on asunutkin, hän on aina kuulunut johonkin sosiaalisesti aktiiviseen ryhmään, joka on pyrkinyt auttamaan köyhiä.

”Kolumbiassa köyhät auttavat köyhiä, eivät rikkaat”, hän toteaa.

Nelinkertainen pakolainen

1980-luvun puolivälissä hallitus ja sissit kävivät rauhanneuvotteluja ja taistelevien osapuolien välillä vallitsi aselepo. FARC-sissiliike oli mukana perustamassa Isänmaallista liittoa (Unión Patriótica, UP), joka pyrki toimimaan laillisena poliittisena puolueena osallistuen muun muassa vuoden 1986 presidentin- ja parlamenttivaaleihin. Seuraavina vuosina tuhansia UP:n aktiiveja joutui oikeistolaisten puolisotilaallisten ryhmien murhaamaksi, jolloin FARC irtisanoutui UP:sta ja palasi avoimen sodan tielle.

Maria Ruth Sanabria ja hänen miehensä olivat UP:n jäseniä tuolloin. Sanabria kertoo UP:n koonneen suuren joukon rauhaa haluavia ihmisiä, joilla ei ollut mitään tekemistä sissien kanssa. Hänen oma miehensäkään – kouluja käymätön maatyöläinen – ei ollut millään tavoin poliittisesti aktiivinen ennen liittymistään UP:aan, jonka hän sanoi tuovan toivoa elämään.

Myös Sanabriaa uhkailtiin useaan kertaan, jopa aseenpiippu suoraan otsaa vasten. Vuonna 1988 hän pakeni ensimmäisen kerran silloisesta kotikaupungistaan San Albertosta Bucaramangaan. Aviomies jäi kotiin ja he tapasivat vain satunnaisesti. Vuoden kuluttua puolisotilaalliset joukot olivat lähteneet ja Sanabria palasi kotiin.

Muutama vuosi kului rauhallisesti. Sanabria työskenteli kunnan palveluksessa ja viljeli yhdessä miehensä kanssa pientä maatilkkua, jonka he olivat juuri saaneet käyttöönsä. Sitten vuonna 1990 Sanabrian mies tapettiin. Mies oli ollut saattamassa humaltunutta ystäväänsä kotiin baarista, kun ystävä oli alkanut vitsailla kadulla olleille asemiehille. Nämä pahoinpitelivät Sanabrian miehen niin, että tämä vajosi ensin koomaan ja kuoli viikkoa myöhemmin sairaalassa.

Sanabria nosti syytteen sotilaita vastaan, mutta tappouhkauksia saatuaan hänen oli luovuttava oikeustoimista. Vuonna 1994 hän lähti toisen ja viimeisen kerran San Albertosta, taas Bucaramangaan. Sinne saapui muitakin pakolaisia San Albertosta, jossa suurtilallisten palkkaamat sotilaat vainosivat pientilallisia. Bucaramangassa Sanabria sai apua ihmisoikeusjärjestöltä ja meni sitten mukaan järjestön toimintaan auttamaan muita pakolaisia. Myöhemminkin hän on vielä joutunut pakenemaan kaksi kertaa saatuaan tappouhkauksia toimintansa takia.

Monen tulen välissä ihmishenki on halpa

Viimeiset kymmenen vuotta Sanabria on asunut Arauquitan kaupungissa Araucan maakunnassa. Hän on jäsenenä Arauquitan kaupunginvaltuustossa ja toimii Pysyvä ihmisoikeuskomitea -nimisessä järjestössä (Comité Permanente por la Defensa de los Derechos Humanos, CPDH), jossa hänen vastuualueenaan on poliittiset vangit ja heidän perheensä. Palkkaa työstään hän ei saa.

Venezuelaan rajautuva Araucan maakunta on yksi Kolumbian väkivaltaisimpia alueita. Läsnä ovat molemmat sissiliikkeet, FARC ja ELN, jotka taistelevat paitsi armeijaa myös toisiaan vastaan. Araucassa ovat maan suurimmat öljyvarannot, mutta rikkaudet valuvat kansainvälisille öljy-yhtiöille, ei paikallisille ihmisille. Ja öljy-yhtiöillä on luonnollisesti omat turvajoukkonsa. Monet viljelijät on ajettu pois omilta mailtaan pois öljyteollisuuden tieltä. Paikalliset eivät edes saa töitä öljy-yhtiöiltä, koska heidät on kaikki leimattu sisseiksi öljy-yhtiöihin kohdistuvan kritiikkinsä vuoksi. Ja kun muuta työtä ei ole, kokabisnes tarjoaa toimeentuloa.

Tultuaan presidentiksi 2002 Alvaro Uribe loi ”demokraattiseksi turvallisuudeksi” kutsumansa politiikan, joka antaa armeijalle laajat valtuudet sissitoiminnan ja väkivallan lopettamiseksi. Tosiasiassa se on johtanut siviilien mielivaltaisiin massapidätyksiin ja laittomiin teloituksiin. Armeija saa saavuttamistaan tuloksista palkkioita, ylennyksiä ja lomia. Viimeaikoina Kolumbiassa on paljastunut tapauksia, joissa korruptoituneet sotilaat ovat kidnapanneet ja teloittaneet siviilejä ja naamioineet ruumiit taistelussa kuolleiksi sisseiksi. Syyllisiä on kuitenkin vaikea saada oikeuteen, vaikka todisteitakin löytyisi, sillä syyttäjät ja heidän perheensä joutuvat itse tappouhkausten kohteiksi.

Kansainvälinen huomio suojelee ihmisoikeuspuolustajia

Vuonna 2005 CPDH:n johtaja Martin Sandoval kokosi paikalliset ihmisoikeusjärjestöt yhteen ja ne lähettivät maailmalle avoimen avunpyyntökirjeen.

”Ja maailma vastasi. 40 kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön edustajat tulivat tutustumaan Araucan tilanteeseen. Ja tätä emme ole saaneet anteeksi. Ihmisoikeuspuolustajien vaino on vain lisääntynyt sen jälkeen", Sanabria kertoo.

Martin Sandoval pidätettiin viime marraskuussa syytettynä terrorismista. Kansainvälisen painostuksen ansiosta oikeus kuitenkin totesi Sandovalia vastaan esitetyt todisteet vääriksi ja hänet vapautettiin tämän vuoden toukokuussa puolen vuoden vankeuden jälkeen.

”On tärkeää, että maailmalla tiedetään, mitä Kolumbiassa tapahtuu. Olemme sydämestämme kiitollisia kaikesta tuesta, mitä saamme. Emme saa palkkaa työstämme. Teemme sitä rakkaudesta maatamme ja ihmisoikeuksia kohtaan”, Maria Ruth Sanabria sanoo.

Teksti ja kuvat: Kirsi Elo
(Kirjoittaja vieraili itse Araucassa viime vuoden lopulla.)

Katso kaksi lyhyttä videota Kolumbiasta

Lue lisää www.tasaus.fi

"Suomi jälkijunassa"

”Eräänä iltana Ewin ei palannut kotiin, enkä tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut. Parin päivän päästä hän soitti, kertoi liittyneensä armeijaan ja pyysi tuomaan hammasharjan. Hän oli paennut armeijan suojiin, koska häntä kiristettiin liittymään tämän alueen rikollisjengiin”, Sandra López kertoo.

Sandran vanhin poika, 18-vuotias Ewin, oli mukana Lähetysseuran kummioppilasohjelmassa. Koulun loppumiseen oli aikaa enää pari viikkoa, kun hän lähti. Ewinin esimies armeijassa on kuitenkin luvannut huolehtia siitä, että poika saa päästötodistuksensa.

Puolentoista miljoonan pakolaisen asumalähiö

Sandra tuli miehensä ja kahden pojan kanssa Bogotáan 12 vuotta sitten Casanaren maakunnasta, jossa he työskentelivät maatyöläisinä. Bogotássa syntyi kaksi poikaa lisää.

Perhe asuu Bogotáa ympäröivillä vuorenrinteillä Bolivar-nimisessä kaupunginosassa, joka on noin 1,5 miljoonan asukkaan ”lähiö”. Se on syntynyt ja kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana ihmisten paetessa maaseudun väkivaltaa ja köyhyyttä kaupunkiin.

Perheen talo on rakennettu vuosien saatossa pala palalta erilaisista materiaaleista. Kaupunki on nyt vetämässä alueelle vesiputkea, viemäröinnin he ovat tehneet itse. Se tarkoittaa sitä, että viemärijätteet menevät putkea pitkin ulos avo-ojaan, josta ne sitten valuvat rinnettä pitkin alempana asuvien iloksi.

Ylempänä asuvien pelkona on, että koko talo huuhtoutuu alas sateiden mukana. Viime vuosina maalta tulleet ovat vallanneet viimeisetkin vapaat raot alueella, joten se on hyvin tiheästi rakennettua.

”Täällä pitää tietää, kenen kanssa lapset kulkevat. Ihan pienetkin lapset käyttävät huumeita. Minä en päästä poikia ulos illalla kello seitsemän jälkeen ”, Sandra kertoo.

Rikollisjengien lisäksi alueella liikkuu myös puolisotilaallinen joukko, joka ”siivoaa aluetta parasiiteistä”.

”He tappavat myös lapsia.”

Kummilapsitoiminta on tukenut koko perhettä

Sandran mies purkaa torilla kuormia ja työskentelee pääasiassa öisin. Sandra on sairastellut viime vuodet eikä ole työkykyinen. Kodin lähellä on Kolumbian evankelisluterilaisen kirkon sosiaalikeskus, jonka toiminnassa hän on mukana.

Ewin pääsi kirkon kummiohjelmaan 4. luokalla, ja kummiyhdyshenkilö Nelida Moran tuki muodostui Sandrallekin niin merkittäväksi, että hän päätti liittyä seurakuntaan. Myös lapset ovat mukana kirkon toiminnassa, ja kaksi vanhinta poikaa on käynyt rippikoulun.

Sandra sanookin Ewinin siellä oppimien arvojen olevan se syy, miksi Ewin pystyi vastustamaan rikollisjengin painostusta.

”Kun Ewin kuuli, että tänne on tulossa suomalaisia vieraita, hän pyysi välittämään terveisensä ja kiitoksensa”, Sandra sanoo.

Sandra itse on iloinnut kummilapsitoimiston järjestämistä työpajoista, joissa on käsitelty erilaisia aiheita.

”Niissä olen oppinut arvostamaan itseäni ja muita”, Sandra sanoo.

Teksti ja kuvat Kirsi Elo

***

Suomen Lähetysseuran tukemassa Kolumbian evankelisluterilaisen kirkon kummilapsiohjelmassa on tällä hetkellä mukana runsas 250 lasta eri paikkakunnilla. Bogotássa kummilapsia on runsas 60. Yliopisto- tai ammattikoulutuksessa olevia kummilapsia on 29. Tule kummiksi.

Yasnedyn perhe oli hyvin köyhä. Isä ansaitsi elantonsa kuljettamalla tavaroita kottikärryillä. Hänellä oli yhteensä 19 lasta, joista 7 Yasnedyn äidin kanssa, muut aiemmasta avioliitosta.

Yasnedy ei muistele viisi vuotta sitten kuollutta isäänsä hyvällä, sillä isä kohteli äitiä huonosti. Vain yhdestä asiasta hän on isälleen kiitollinen: isä opetti hänet tekemään töitä.

”Jouduin töihin heti kun ymmärsin, mitä työnteko on, 7-vuotiaana. Isä ei välittänyt koulutuksesta, mutta äidin ansiosta saimme kaikki käydä sentään ala-asteen. Koulupäivien jälkeen ja viikonloppuisin pesin astioita ravintoloissa”, Yasnedy kertoo.

”Sissit eivät ahdistelleet, kun osasi käyttäytyä”

13-vuotiaana Yasnedy lähti kotoaan Valparaisosta töihin 18 tunnin bussimatkan päähän Vister Hermosaan. Työpaikka oli sissien kokaviljelmällä. Hän teki ruokaa ja poimi kokapensaan lehtiä.

Ihmetellessäni eikö yksinäistä nuorta tyttöä ahdisteltu, Yasnedy kertoo, että sissien laki kielsi ahdistelemasta naisia.

”Meitä kohdeltiin hyvin, kun osasimme käyttäytyä oikein. Kun sissit sanoivat, että nyt mennään töihin, silloin mentiin töihin.”

Yasnedy sanoo, ettei pelännyt. Hän tiesi kyllä, että teki laitonta työtä ja hän näki myös paljon kuolleita, kaivoipa joskus hautojakin. Silti hän oli pahoillaan, kun joutui 18-vuotiaana lähtemään, sillä sissit maksoivat hyvin.

Lähtemään hän joutui, kun puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät kokaviljelmille. Sotilaat pitivät tilan työntekijöitä vangittuina kaksi yötä, jotta nämä eivät pääsisi varoittamaan sissejä.

Kun taistelu oli ohi, sotilaat antoivat heille viisi minuuttia aikaa lähteä. He eivät saaneet edes hakea tavaroitaan tilalta.

”Tiedän, että sissit ovat pahoja. He kidnappaavat ja tappavat viattomia ihmisiä ja värväävät lapsia joukkoihinsa. Tiedän myös, että kokanviljely on väärin, mutta ei minulla ollut paljon vaihtoehtoja. Tarvitsin työtä.”

Kotiapulaisena kohdeltiin huonosti

Sissien luota lähdettyään Yasnedy tuli Bogotáan ja sai paikan kotiapulaisena paikallisessa perheessä. Palkka oli kehno ja työnantaja kohteli häntä huonosti.

Sinä aikana hän kuitenkin tapasi lähistöllä rakennuksilla työskentelevän miehensä. He menivät naimisiin viime vuonna.

”Mieheni on ollut minulle vahva tuki, kun työssä meni huonosti ja kun vanhin veljeni kuoli keltakuumeeseen vuosi sitten. Kiitän Jumalaa siitä, että löysin hyvän miehen. Minulla on kaksi siskoa, jotka ovat yksinhuoltajaäitejä.”

Huono työnantaja ei ollut ainoa onnettomuus, joka Yasnedya kohtasi Bogotássa. Kaksi vuotta sitten häneltä puhkesi umpisuoli. Leikkauksessa vatsaan jäi sideharsoa ja hän joutui takaisin sairaalaan. Toipuminen vei kuukausia.

”Ihminen oppii arvostamaan elämäänsä, kun on käynyt lähellä kuolemaa. Mitä tahansa pahaa tapahtuukin, ei saa jäädä makaamaan paikalleen, vaan pitää mennä eteenpäin.”

Elämä hymyilee vihdoinkin

Viime vuoden lopulla elämä alkoi viimein hymyillä Yasnedylle, vaikka aluksi näyttikin siltä, että tulossa on vain lisää vaikeuksia.

Yasnedyn Valparaisossa asuva isosisko oli sairastellut pitkään, ja viimein Yasnedy järjesti sisaren sairaalaan Bogotáan.

Valparaisossa sisar oli osallistunut luterilaisen kirkon kursseille, vaikka ei luterilainen ollutkaan. Vieraassa kaupungissa sairaalassa ollessaan hän pyysi tuttua pastoria, Kolumbian evankelisluterilaisen kirkon ihmisoikeustoimiston johtaja Jairo Suárezia tulemaan katsomaan häntä.

Jairo tuli ja tapasi sairaalassa myös Yasnedyn. Yasnedy kertoi etsivänsä työtä. Jairo tiesi Luterilaisen maailmanliiton Kolumbian-maajohtajan, brasilialaisen Silvio Schneiderin ja hänen Janine-vaimonsa etsivän kotiapulaista.

Pian Yasnedy huomasikin olevansa työpaikkahaastattelussa. Yasnedyn mies tuli mukaan varmistaakseen, että tässä työpaikassa Yasnedya ei kohdeltaisi huonosti.

”Purskahdin itkuun ensimmäisenä työpäivänäni, kun Schneiderit pyysivät minut syömään samaan pöytään kanssaan. Täällä minua arvostetaan sellaisena kuin olen ja he arvostavat minun työtäni. Saan heiltä sellaista rakkautta, jota en saanut kotonakaan”, Yasnedy kertoo silmät yhä kostuen.

Teksti ja kuva Kirsi Elo

Kirjoittaja on Lähetysseuran tiedottaja, ja hän vieraili Kolumbiassa vuoden 2008 lopussa. Lue lisää tämän vuoden Tasauksesta, jolla tuetaan Luterilaisen maailmanliiton Kolumbian-työtä.

”Kaikki meni, onneksi elämä jäi”

Elsomina on mukana 15 naisen ryhmässä, joka pitää Borojó-nimistä kahvila-ravintolaa Quibdóssa. Paikallisen hedelmän mukaan nimensä saanut yritys on yksi osa yli sadan naisen muodostamaa yhdistystä, jonka tavoitteena on auttaa naisia parantamaan toimeentuloaan ja siinä ohessa myös itsetuntoaan. Useimmat ovat yksinhuoltajia ja Quibdóon muualta maan sisäisiä levottomuuksia paenneita.

Viidakon aarteet ja vanhat opit hyötykäyttöön

Yksi Elsominan tyttäristä on mukana kosmetiikan valmistuksessa ja tuotteita on myytävänä kahvilassakin.

Viidakon aarteet -kuntoutuskeskuksessa (Centro Curativo el Tesero de la Selva) hoidetaan kauneutta ja annetaan hierontaa. Osa naisista valmistaa paikallisista kasveista ja yrteistä terveys- ja kauneudenhoitotuotteita, kuten sampoota, saippuoita ja voiteita. He myös viljelevät yrttejä itse.

Työpajoissa naiset tukevat toisiaan

Yhdistys järjestää myös työpajoja ja kokouksia eri kaupunginosissa, barrioissa. Niissä naiset voivat jakaa asioita keskenään ja tukea toisiaan. Toiminnassa on mukana myös lääkäri ja psykologi. Ryhmän tuki on tärkeää naisille, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, joilla on huono itsetunto ja jotka tuntevat kadottaneensa ihmisarvonsa ja toimintakykynsä.

Kuntoutuskeskuksessa hierojana työskentelevä Jeanney Moya Córdoba kertoo saaneensa kokouksissa tietoa ja rohkaisua. Yhdistyksen kautta hän löysi myös oman alansa, terveydenhoidon.

San Jorge on pieni kylä Atrato-joen varrella Chocón maakunnassa Kolumbiassa. Lännessä on Tyyni valtameri, pohjoisessa Panama - oivaa seutua huumeiden ja aseiden salakuljetusta ajatellen. Kuuma, kostea ilmasto ja sankka viidakko eivät ole ainoat asiat, jotka tuovat mieleen Afrikan. Maakunnan 450 000 asukkaasta kahdeksankymmentä prosenttia on afrokolumbialaisia, orjien jälkeläisiä. Kymmenen prosenttia on intiaaneja. Maakunnan kehitystaso on muuta maata huomattavasti alhaisempi, verrattavissa Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Chocó on myös edelleen yksi pahiten väkivallasta kärsiviä alueita Kolumbiassa.

Taistelu maasta ja sen rikkauksista

Chocón pikkukyliin ei ole teitä, ainoa kulkuväylä on joki. Jotenkin joen varrelle on kuitenkin saatu kuljetettua suuria kaivinkoneita. Aivan Las Hamacasin kylän vieressä on paljas sora-alue, jota on vähän tasoitettu kaivausten jälkeen.

– Tänne tuli mineraalien etsijöitä muualta Kolumbiasta viime vuonna. He kaivoivat tässä kolme kuukautta. Sitten he lähtivät muualle, mutta saattavat tulla takaisin, sillä tästä löytyi kultaa, kertoo Roberto Garrido. Hän on kylän edustaja paikallisessa afrokolumbialaisten oikeuksia ajavassa kansalaisjärjestössä, Cocomopocassa*.

Afrokolumbialaiset ovat asuttaneet Chocóa jo 500 vuoden ajan, mutta heillä ei ole virallista omistusoikeutta maihinsa. Vuonna 1991 voimaan tulleessa perustuslaissa hallitus tunnusti mustien ja alkuperäiskansojen oikeuden omaan maahan – itse asiassa näin ensimmäistä kertaa tunnustaen, että Kolumbiassa yleensä on alkuperäiskansoja ja mustia. Cocomopoca on vuosikausia ajanut Atrato-joen varrella sijaitsevan vajaan viidenkymmenen kyläyhteisön kollektiivisen maanomistusoikeuden tunnustamista, mutta tuloksetta. Sen jälkeen, kun alueelta löytyi runsaasti erilaisia mineraaleja, öljyä ja kaasua, on tullut monia uusia lakeja: vesi, metsä ja se, mitä löytyy maan alta, kuuluvat valtiolle.

Alueelle on viime vuosina tullut monenlaista mineraalinetsijää aina pienistä yksityisyrittäjistä suuryrityksiin. Muutama kuukausi sitten Cocomopocalle paljastui, että valtio on vuokrannut 50 000 hehtaaria yhdistyksen tavoittelemasta 170 000 hehtaarin alueesta kansainväliselle kaivosyhtiölle seuraavaksi 112 vuodeksi.

Myös sissit toimivat samalla alueella. Ja kaivostoiminnan harjoittajat tarvitsevat suojakseen omat asemiehensä. Armeijan vahvuuskin alueella on kasvanut valtion taloudellisten intressien myötä. Siinä välissä siviilien elämä on käynyt yhä ahtaammaksi ja he ovatkin siirtyneet enemmän tai vähemmän pakotettuina enenevin joukoin kaupunkeihin tai muualle, maan sisäisiksi pakolaisiksi. 1990-luvun alussa tällä alueella asui 30 000 ihmistä, kolme vuotta sitten 17 000 ja nyt vielä vähemmän.

”Haluamme elää rauhassa mustana kansana”

Las Hamacasin kylän raitti on hiljainen iltapäivän kuumuudessa. Aikuiset ovat jossakin metsässä hankkimassa elantoa viljelyksiltään ja pienimuotoisesta kaivostoiminnasta. Näkyvissä on vain pari korttia pelaavaa miestä ja iäkäs pariskunta kolmen pienen lapsen kanssa.

Roberto Garrido kertoo Las Hamacasinkin väkimäärän vähentyneen entisestä, jäljellä on kaksikymmentä perhettä.

– Vuonna 2001 sissit tappoivat kylän johtajan ja uhkailivat ihmisiä. He eivät suoraan käskeneet meidän lähteä, mutta tulivat hautajaisiin ja esiintyivät hyvin loukkaavasti.

– Tulevaisuudessa ei näy paljoakaan toivoa. Meillä oli terveydenhoitaja, mutta hän jäi äskettäin eläkkeelle. Koulu on vielä ja yksi opettaja. Kaivosyhtiöt tulevat ja vievät mineraalit, jotka kuuluisivat meille. Ihmiset lähtevät muualle väkivaltaa ja köyhyyttä pakoon. Cocomopoca on ainoa, joka puolustaa meidän oikeuksiamme. Se ei tuo meille rikkauksia, mutta sen kautta saamme äänemme kuuluviin.

– Meille pitää antaa mahdollisuus kehittyä ihmisinä. Emme halua aseellisia ryhmittymiä kyläämme, olemme rauhan ihmisiä. Haluamme elää rauhassa mustana kansana ja haluamme, että ihmisoikeuksiamme kunnioitetaan, Roberto Garrido sanoo.

*Cocomopoca (Consejo Comunitario Mayor de la Organización Popular Campesina del Alto Atrato) on chocólainen kansalaisjärjestö, joka ajaa afrokolumbialaisten sosiaalisia ja juridisia oikeuksia, oikeutta maahan, luonnonvaroihin sekä omaan kulttuuriin. Siihen kuuluu vajaa 50 kyläyhteisöä Andágueda-, Capá-, Tumuntumbudó- ja Atrato-jokien varrella. Luterilainen maailmanliitto tukee järjestöä taloudellisesti sekä antamalla ihmisoikeus-, hallinto- ja hankekoulutusta.

SLS / teksti ja kuvat Kirsi Elo

Tämä juttu liittyy 2009 Tasaus-kampanjaan.

Lue lisää www.tasaus.fi

Luterilaisesta maailmanliitosta.

Kansalaisjärjestöillä tärkeä rooli ihmisoikeuksien puolustajina

Kolumbian sisällissota on kestänyt useita vuosikymmeniä. Sen osapuolia ovat sissiliikkeet, erilaiset puolisotilaalliset joukot ja valtion asevoimat. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on saanut surmansa ja yli neljä miljoonaa on ajautunut maan sisäisiksi pakolaisiksi. Vaikka turvallisuustilanne maassa on viime vuosina monin paikoin parantunut ja tappojen sekä sieppausten määrä vähentynyt, on turvallisuustilanne erityisesti maaseudulla edelleen huono.

Luterilainen maailmanliitto (LML) on vuodesta 2006 toiminut Kolumbiassa tavoitteenaan edistää kestävää kehitystä, rauhaa ja ihmisoikeuksia. LML tukee paikallisten kansalaisjärjestöjen rauhankasvatus- ja ihmisoikeustyötä erityisesti Araucan ja Chocón maakunnissa, jotka kuuluvat maan väkivaltaisimpiin alueisiin.

LML:n ensisijaisia kohderyhmiä ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevat: naiset, nuoret, maatyöläiset ja etniset ryhmät, kuten intiaanit ja afrokolumbialaiset. Tasaus-keräyksellä tuetaan kymmenkuntaa paikallista kansalaisjärjestöä, jotka antavat juridista apua, kouluttavat ja tiedottavat ihmisoikeuksista sekä parantavat etnisten ryhmien ruokaturvaa ja toimeentulomahdollisuuksia.

Tänä vuonna alkaa myös Kolumbian ev.lut. kirkon uusi kehitysyhteistyöhanke Lähetysseuran kanssa. Se on metsänistutus- ja vesilähteiden suojeluhanke. Maan sisäiset levottomuudet ja maaseudun köyhyys näkyvät myös ympäristössä: viljelysmaat heikkenevät, metsät pienevät, vesilähteet saastuvat. Kirkko omistaa Casanaren ja Boyacán maakunnissa maa-alueita, joissa paikallisille yhteisöille annetaan koulutusta metsänhoitoon, vesilähteiden suojeluun ja maanviljelyksen kestävään kehitykseen.

Tasan käy onnen lahjat

Tasaus on Suomen Lähetysseuran vuosittainen tiedotus- ja varainhankintakampanja, jolla tuetaan kehitysyhteistyötä eri puolilla maailmaa. Lähetysseuran Tasaus-kampanja syntyi vuonna 1992 kevät- ja syyspäiväntasauksen innoittamana. Valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa, mutta elämisen edellytykset eivät koskaan. Siksi tarvitaan hyvinvoinnin tasaamista.

Viime vuonna tehtiin ensimmäisen kerran kahden vuosittaisen kampanjan sijasta yksi maaliskuusta syyskuuhun kestävä kampanja. Kohteena vuonna 2008 oli lukutaito- ja koulutustyö Kambodzhassa, ja kampanja tuotti 440 000 euroa.

Suomen Lähetysseura saa näihin hankkeisiin ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroja. Tasaus-kampanjalla kootaan Lähetysseuran omavastuuosuutta.

Seurakunnat osallistuvat Tasaukseen järjestämällä omia tapahtumia, mm. myyjäisiä, lipaskeräystä ja konsertteja. Lisätietoa Tasaus-kampanjasta, kohteista, kampanjamateriaaleista yms. löytyy Tasauksen uusilta nettisivuilta www.tasaus.fi.

Tasaukseen voi lahjoittaa netissä tai pankissa tilille Sampo 800014-161130, viestiksi "KOLUMBIA". Keräykseen voi osallistua myös puhelimitse lähettämällä tekstiviestin Tasaus5 (5 e) tai Tasaus10 (10 e) numeroon 16160 tai soittamalla keräysnumeroon 0600 01010 (9,93 e + pvm).

SLS 12.3.2009

Lue lisää www.tasaus.fi

Chocón pikkukylien asukkaita koettelevat tulvat, sissit ja maanvaltaajat

Suomen Lähetysseura on myöntänyt tarkoitukseen 25 000 euroa. Apu ohjataan kirkkojenvälisen avustusjärjestö ACT:n kautta (Action by Churches Together).

Kolumbian evankelisluterilainen kirkko oli mukana antamassa välitöntä hätäapua sadalle perheelle heti maanjäristyksen jälkeen. Metan maakuntaan Quetamen alueelle annettu hätäapu sisälsi ruokaa, vaatteita, vesisäiliöitä ja muovia väliaikaissuojien pystyttämiseksi. Alueen ihmiset ovat köyhiä pienviljelijöitä, monien talot ja omaisuus tuhoutuivat täysin.

Kirkon tavoitteena on auttaa 120 kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa perhettä, kuten yksinhuoltajia, vanhuksia ja vähävaraisia perheitä, joiden talot tuhoutuivat korjauskelvottomiksi. Kirkko tukee talojen rakentamista ja ruokaturvan parantamista sekä antaa psykososiaalista apua.

Lähetysseuran katastrofirahastoon voi antaa lahjoituksen tilille Sampo 800014-161130. Viitteeksi AUTA.

SLS 16.12.2008

– Lapset tuovat eniten iloa ja ovat tärkein motiivini kummityöhön, Nelida Mora sanoo. Hän on vastannut Suomen Lähetysseuran ja Kolumbian luterilaisen kirkon kummiohjelmasta kahdeksan vuotta.

Sitä ennen Mora työskenteli lähes neljä vuosikymmentä opettajana eri puolilla maata kirkon ja valtion kouluissa.

Kummiohjelmaan valitaan niitä köyhiä lapsia, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta koulunkäyntiin. Kummiohjelman lapset saattavat surra sitä, etteivät saa suomalaisilta kummeiltaan kirjeitä. Mora kertoo sanovansa näille lapsille, että osa kummeista on jo niin vanhoja, etteivät he enää jaksa kirjoittaa.

Nelida Mora korostaa kummilapsille kummituen lähettämisenkin olevan jo eräänlainen kirje siitä, että suomalainen kummi välittää kolumbialaisesta kummilapsestaan.

Kolumbian kummiohjelmassa on yhteensä 250 lasta ja nuorta, joista 25 opiskelee jo yliopistossa.

– Joskus unelmat eivät toteudu, mutta silti on tärkeää mennä eteenpäin, Mora sanoo.

Kirkon sosiaalinen työ merkittävää

Kolumbian luterilaisen kirkon Lähetys- ja kehitysosaston johtaja Martha Wilchesin mukaan hänen työssään suurimman haasteen aiheuttaa maan väkivaltainen tilanne, joka lisää köyhyyttä.

Luterilainen kirkko Kolumbiassa korostaa kokonaisvaltaista työtä, ihmisten elinolojen kohentamista ja evankeliumin julistamista.

– Sosiaalisen työn kautta ovet avautuvat usein myös kirkon ydintehtävään, evankeliumin julistamiseen, Wilches sanoo.

Esimerkiksi Bogotassa Wilchesin johtama toimisto tukee köyhistä köyhimpiä vanhuksia.

Vanhukset saavat lounaan sekä psykologista ja hengellistä tukea. Vanhuksilta kerätään viikon ruuista yhteensä 40 senttiä, näillä rahoilla on ostettu siivoustarvikkeet yhteiseen ruokailutilaan.

– Kun kaikki ei tule täysin ilmaiseksi, niin tila tunnetaan paremmin omaksi, Wilches sanoo.

Lisäksi kirkon kehitystoimisto tukee kahdessa kaupungissa pienten maatilkkujen viljelyä, niin että niistä saataisiin elantoa.

– Köyhille perheille annetaan sipulin, tomaatin, herneiden ja porkkanan siemeniä.

Kolmas projekti on pienlainojen myöntäminen. Esimerkkinä hän kertoo kolmesta naisesta, joille myönnettiin 80 euron laina ompeluprojektin perustamista varten. Laina on jo maksettu takaisin.

Mari Teinilä

Lue lisää Lähetysseuran työstä Kolumbiassa

Kuvia lehdistökäyttöön liitteenä alla

Opiskelemaan kummituen avulla

19-vuotias nuorimies Jair Andrés López Torres opiskelee tuotantotaloutta yliopistossa, Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa.

Jair on ollut jo usean vuoden Lähetysseuran kummiohjelmassa mukana ja jatkoi lukiosta kirjoitettuaan ohjelmassa kummiopiskelijana. Opintoihinsa hän saa tukea suomalaiselta kummiltaan.

”Pyydän, että Jumala siunaisi sinua”

Urakointi opintojen parissa jatkuu pian kolmatta vuotta. Lukiota käydessään Jair joutui tekemään koulun ohella töitä voidakseen auttaa perheensä elättämisessä, mutta nykyään ei työn teolle enää riitä aikaa.

Jair on kirjoittanut kummilleen pitkän kirjeen.

”Haluan kertoa sinulle, kummitäti, että olen ahkeroinut todella paljon tänä lukukautena, sillä lukuvuosi oli pitkä. Melkein joka päivä joudun opiskelemaan enemmän kuin 12 tuntia ja sen jälkeen palaan kotiin tekemään kotitehtäviä. Kiitos Jumalalle, että Hän antaa minulle voimia jaksaa ja suoriutua tehtävistä edetäkseni opinnoissani.”

”Voisin kertoa enemmänkin, mutta nyt haluan vain pyytää että Jumala siunaisi sinua. Paljon kiitoksia tuesta jota annat minulle. Et voi kuvitellakaan miten kiitollinen olen”, hän kirjoittaa.

Töitä on vaikea saada ilman tutkintoa

Koulutus on avain parempaan tulevaisuuteen ja se ehkäisee myös köyhyyttä. Suomen Lähetysseuran kummilapsitoiminnassa kannustetaan nuoria jatkamaan opintojaan perusopetusta pidemmälle.

Kolumbian luterilaisen kirkon kummilapsityötä tekevä Laura Mora alleviivaa jatko-opintojen tärkeyttä.

”Kolumbiassa ei ole helppoa saada nykypäivänä töitä ilman tutkintoa. Siksi monet nuoret opiskelevat pitkälle ja suorittavat erilaisia erikoistumiskoulutuksia."

"Yritykset palkkaavat nuoria työntekijöitä, jotka ovat hyvin valmistautuneita työelämän haasteisiin, kilpailu on siis kovaa. On tärkeää, että kummilapsemme opiskelevat ja turvaavat työnsaantimahdollisuutensa."

Kummiopiskelijoita myös Afrikassa ja Aasiassa

Kummien on mahdollista tukea nuorten jatko-opintoja Suomen Lähetysseuran kautta tällä hetkellä Kolumbiassa, Nepalissa ja Senegalissa. Myös Thaimaasta tulee silloin tällöin yliopistossa opiskelevia nuoria kummiohjelmaan.

Opiskelijoiden kummituki on yleensä 20 euroa kuukaudessa, opiskelukustannuksista ja maasta riippuen.

Ammatti- tai yliopistokoulutuksen kautta nuorella on paremmat mahdollisuudet päättää itseään koskevista asioista ja saada kunnollinen työpaikka.

Näin taataan myös nuoren taloudellinen itsenäisyys ja mahdollisuus perheen elättämiseen tulevaisuudessa.

Lisätietoja Lähetysseuran kummitoimistosta:

Laura Koivulahti (Aasia, Latinalainen Amerikka), (09) 1297 202, laura.koivulahti(at)mission.fi

Maarit Mäenpää (Afrikka ja Lähi-itä), (09) 1297 201, maarit.maenpaa(at)mission.fi

”Tuntuu tosi ihanalta, kun meillä on nyt ihan oma paikka. Me halutaan kyllä pitää siitä hyvää huolta.”

Näin riemuitsi eräs Cartanalin kaupunginosan lapsista Santa Teresan kaupungissa Venezuelassa.

Monta vuotta lapset kokoontuivat suuren puun alla pallokentän laidalla, missä Señora Zaida piti pyhäkoulua. Puu antoi vähän varjoa, mutta sateella siitä ei ollut suojaa. Vuosi sitten joulun alla Santa Teresan lapset toivoivat joululahjaksi kokoontumistilaa, jossa aurinko ei porottaisi eikä sade kastelisi.

Vuoden 2005 Joululahja lähetystyölle -keräys tuotti 271 377 euroa. Osa varoista käytettiin talon ostoon. Omakotitalona toiminutta kiinteistöä remontoidaan vielä nykyiseen käyttötarkoitukseensa. Rahaa tarvitaan myös itse toimintaan tulevien vuosien aikana.

Kauppakirjassa ulkoseinä ja vahtikoira alehintaan

Vuoden 2006 aikana pastori Alfredo Lengert ja Lähetysseuran yhdyssihteeri Jari Honkakari tutkivat Santa Teresassa kymmenkunta myytävänä olevaa taloa. Kokoontumispaikka ei saanut olla liian kaukana, jotta lapset voivat tulla sinne kävellen ja vanhemmat uskaltavat lähettää heidät matkaan. Lopulta löytyi hyvä talo.

Kauppakirja kannatti lukea tarkkaan, sillä siinä mainittiin muun muassa talon ulkoseinistä.

”Kauppakirjassa on pykälä, jossa selvitetään, että talon kaikki ulkoseinät kuuluvat kauppaan”, Lähetysseuran työntekijä Leena Honkakari kertoo.

”Maassa, jossa talon seinä on naapurin kanssa on yhteinen, voi tulla päivä, jolloin naapuri alkaa purkaa seinäänsä. Silloin menee myös meidän seinäämme. Nyt tuo yllätys pitäisi olla estetty.”

Kaupan päälle olisi tullut vielä vanha vahtikoira alehintaan.

”Koiraa emme ottaneet. Se näytti jo niin kaikkensa antaneelta, että sen oli hyvä päästä koiran eläkkeelle”, Leena Honkakari nauraa.

Tosi tarpeellinen monitoimitalo

Talossa voidaan järjestää erilaisia kursseja ja työpajoja. Nuorille on toivottu seminaaria hiv/aidsista. Señora Zaida osaa ommella, ja hän on kiinnostunut opettamaan muille naisille vaatteiden valmistamista. Caracasin luterilaisen seurakunnan nuorisotyöntekijä Janeth Mijares ottaa vastuun nuorten toiminnasta

Pastori Alfredo Lengert toimittaa talossa jumalanpalveluksia ja pitää rippikoulua. Leena Honkakari jatkaa yhteydenpitoa kummioppilaisiin ja heidän perheisiinsä ja osallistuu kummiohjelman toimintaan.

Jumalanpalvelusten ja pyhäkoulun lisäksi Cartanalin alueen lapset voivat lukea läksyjään talossa. Samalla he voivat saada myös tukiopetusta. Alueen köyhissä perheissä asunnot ovat ahtaita, eikä lukurauhaa ole. Monissa perheissä yksinhuoltajaäiti vastaa toimeentulosta.

Varoja lähettiin myös Kolumbiaan

Osa keräysvaroista käytetään Kolumbiassa luterilaisen kirkon ylläpitämässä La Vid Verdadera -toimintakeskuksessa. Se sijaitsee maan pääkaupungin, Bogotán, eräässä köyhässä korttelissa.

Keskuksessa on tarjolla päiväkoti, kristillistä opetusta ja läksyjenlukuapua. Tukiopetusta saa reilut 40 ala- ja keskiasteikäistä. Jalkapallokerhossa pelaa yli 70 lasta, ja tietokoneopetus on yhtä suosittua. Musiikkiluokassa voi opetella soittamaan kitaraa tai urkuja. Lauantaisin lapset saavat keskuksessa myös ruokaa.

Lapsille ja vanhemmille on yhteinen kerho. Keskuksen psykologin vastaanotolla käy 50 lasta ja muutamien lasten vanhempia.

”Kaupunginosassa on paljon lapsia, ja toimintakeskus on tosi tarpeellinen”, kertoo Lähetysseuran aluekoordinaattori Maija Kuoppala, joka on tutustunut keskuksen toimintaan.

”Keskus on toiminut neljä vuotta ja tulokset näkyvät: tukiopetus on auttanut lapsia koulussa parempiin tuloksiin. Psykologin avustuksella ja kerhon ansiosta suhteet perheenjäsenten välillä ovat parantuneet.”

(SLS 3.1.2007 Paula Laajalahti)

Allaolevista linkeistä voi kopioida kuvia käyttöön:

Sekä Venezuelan että Kolumbian kirkot toimivat lasten ja nuorten parissa. Molemmissa maissa kolmannes väestöstä on alle 14-vuotiaita.

Kaupunkien köyhillä alueilla monet perheet ovat rikkinäisiä, ja usein yksinhuoltajaäiti vastaa perheen toimeentulosta. Koulunkäynti voi olla vaikeaa, eikä ahtaissa oloissa löydy sopivaa paikkaa läksyjen lukuun. Lapsilla ei ole myöskään harrastusmahdollisuuksia.

Venezuelassa seurakunnat tarjoavat pyhäkoulujen lisäksi harrastusmahdollisuuksia ja apua läksyjenlukuun. Lomien aikaan lapsille järjestetään leirejä. Kaikilla seurakunnilla ei ole vielä omia tiloja, vaan lapset joutuvat kokoontumaan puun alla tai kotipihoilla.

Joulukeräyksellä saadaan omat tilat muun muassa Santa Teresaan. Lähetysseuralla on työntekijöitä Venezuelassa kirkon lapsi- ja nuorisotyössä. Paikallisia nuoria toimii seurakunnissa vapaaehtoisina. Lähetysseura tukee nuorten kouluttamista seurakunnan virkoihin.

Kolumbian pääkaupungin Bogotán eteläosan köyhissä kortteleissa on parin vuoden ajan toiminut kirkon päiväkoti ja nuorten toimintakeskus. Kristillisen opetuksen lisäksi lapset saavat siellä apua läksyjenlukuun. Keskuksessa voi harrastaa musiikkia ja urheilua sekä opetella tietokonetaitoja ja jopa leipomista. Lapsille tarjotaan myös ruokaa. Psykologi on tavattavissa aamupäivisin, ja iltaisin perheille järjestetään yhteisiä tilaisuuksia.

Keskuksen toiminta tuottaa tulosta: lapset menestyvät paremmin koulussa, ja suhteet muihin perheenjäseniin, opettajiin ja ystäviin ovat parantuneet. Joulukeräys varmistaa, että keskuksen toiminta jatkuu.

Viime vuoden Joululahja lähetystyölle -keräys vierastyöläis- ja maahanmuuttajatyöhön Ranskassa, Saksassa, Israelissa ja Thaimaassa tuotti 258 885 euroa.

Keräykseen voi osallistua Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa, pankkisiirrolla tai tekstiviestillä. Keräyksen tilit ovat

• Sampo 800014-161130,
• Nordea 101630-77440,
• OKO 578007-141240
• Aktia 405510-2255596.

Viiden ja kymmenen euron lahjoituksia voi antaa myös tekstiviestillä numeroon 16579. Viestit ovat JLL5 (5 euron lahjoitus) ja JLL10 (10 euron lahjoitus).

(SLS 15.11.2005)

Kolumbian luterilainen kirkko IELCO onkin yksi maan ensimmäisiä kirkkoja, jolla on oma ihmisoikeustoimisto. Jairo Suárez on sen johtaja. Kolme vuotta sitten perustetun toimiston avulla kirkko on halunnut korostaa, miten tärkeänä se pitää toiminnassaan ihmisen arvoa, digniteettiä.

- Nyt olemme tärkeä tekijä, kun Kolumbiassa puhutaan ihmisoikeuksista. Meitä halutaan kuunnella, sanoo pastori Suárez.

Ajoittain sisällissodaksi puhkeavat sisäiset levottomuudet ovat vaivanneet Kolumbiaa yli 40 vuoden ajan. Levottomuuksien taustalla on monenlaisia syitä, joista yksi tärkeimpiä liittyy maanomistukseen ja köyhien maanviljelijöiden vaatimuksiin maareformista.

Levottomuudet sekä pitkään jatkuneet taistelut ovat rapauttaneet maan taloudellisen perustan. Rikolliset, korruptoituneet virkamiehet, yksityiset armeijat ja sissejä vastaan taistelevat sotilaat tekevät tulevaisuuden epävarmaksi ja ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää. Kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, koska joutuu mukaan taisteluihin tai muuttamaan taistelujen alta pois.

Ei ainoastaan kirjoituspöydän takaa

Vuonna 2002 Kolumbian presidentti Alvaro Uribe yritti saada aikaan sovinnon aseistettujen ryhmien kesken. Sovintoyrityksen kaaduttua hallitus on ottanut kapinallisten kukistamisessa käyttöön uusia keinoja, joista yksi on väestön pakkosiirtäminen pois kiistanalaisilta alueilta.

- Haluamme auttaa kaikkia niitä, jotka tekevät työtä sisäisen muuttoliikkeen uhrien hyväksi. Autamme erityisesti pakolaisten parissa työskenteleviä pappeja, joiden kautta apumme menee oikeaan kohteeseen.

Kirkolla on myös pieni hälytysryhmä, acción de emergencia, joka lähtee tarvittaessa liikkeelle. Ryhmä on ollut mukana auttamassa tulivuoren purkausten ja maanjäristysten uhreja.

Suárezin mukaan kirkko työskentelee sen eteen, ettei sisäisiä siirtoja enää tapahtuisi. Toisinaan he ovat kuitenkin olleet itsekin siirtämässä ihmisiä nopeasti paikasta toiseen. Kun toimistoon on tullut tieto jonkun olevan hengenvaarassa, kirkko on voinut tarjota apua ja suojaa.

Ihmisoikeuksien puolustamisessa yhteistyö viranomaisten kanssa on tärkeää. Suárezin mukaan toisilla alueilla kirkon apu otetaan vastaan hyvin, toisilla alueilla heidät työnnetään täysin syrjään. Yhteistyön onnistuminen riippuu täysin paikallispoliitikoista ja heidän intresseistään.

- Jos toimintaamme vastustetaan, tiedämme, että olemme astuneet jonkun varpaille. Yleensä meidät on kuitenkin otettu hyvin vastaan, sillä toimintamme on hyvin avointa. Meillä ei ole mitään peitettävää, Jairo Suárez sanoo.

Yhteistyö kantaa tuloksia

Kolumbian luterilainen kirkko on pieni eikä pysty yksin saamaan paljoa aikaan. Se on verkottunut toisten kirkkojen ja kristillisten järjestöjen kanssa, ja yhteistyötä tehdään myös ihmisoikeusasioissa.

Periaatteena Suárezin mukaan on se, että kukin osapuoli tuo mukaan oman osaamisensa. Kristittyjä lakimiehiä etsitään yhteistyökumppaneilta, IELCO puolestaan tarjoaa kokemuksiaan sosiaalisten kehitysprojektien vetämisestä ja poliittisesta vaikutustoiminnasta muiden käyttöön.

Jairo Suárez on kiertänyt maailmaa puhumassa Kolumbian ihmisoikeuksista. Yhdysvalloissa hän on tavannut kongressin edustajia ja puhunut maan tilanteesta. Myös Euroopan Unioni ja YK ovat tulleet tutuiksi.

Työ ihmisoikeuksien puolesta ja rikkomuksien uhrien hyväksi vaatii paljon aikaa ja vie myös varoja. Ihmisoikeustoimisto saakin tukea toiminnalleen monesta maasta, muun muassa Suomen Lähetysseuran kautta ohjataan varoja ihmisoikeustyöhön Kolumbiassa.

Suomen Lähetysseura korostaa omassa toiminnassaan vuoden 2005 aikana ihmisoikeuksia ja oikeutta ihmisarvoiseen elämään. Oikeutta kaikille – teemavuoden aikana tuodaan esiin oikeudenmukaisuuden kysymyksiä eri puolilla maailmaa.

SLS 18.1.05/ Tapani Pentikäinen