Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle

Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo 800014-161130

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta

2.2.2010

Japanin evankelisluterilaisen kirkon johtaja vierailee Lähetysseurassa

Japanin evankelisluterilaisen kirkon johtaja, pastori Sumiyuki Watanabe vierailee Lähetysseurassa 2.-6.2. Vierailun tarkoituksena on tutustua puolin ja toisin sekä keskustella yhteistyön kehittämisestä Mekong-alueella. Kuva Kirsi Elo

”Japanilaiset suhtautuvat myönteisesti kristinuskoon, mutta he eivät ole valmiita valitsemaan vain yhtä uskontoa. Vastasyntyneet viedään siunattaviksi shintotemppeliin, hautajaismenot ovat buddhalaiset, häämenoissa puolestaan on vaikutteita niin shintolaisuudesta kuin kristinuskosta”, kertoo Japanin evankelisluterilaisen kirkon johtaja Sumiyuki Watanabe.

Japanin evankelisluterilainen kirkko on suurin ja vanhin Japanin kuudesta luterilaisesta kirkosta. Siinä on noin 22 000 jäsentä muiden kirkkojen yhteenlasketun jäsenmäärän ollessa suunnilleen 10 000.

Luterilainen lähetystyö Japanissa alkoi 1890-luvulla amerikkalaisten ja suomalaisten (SLEY v. 1900) voimin. Toisen maailmansodan jälkeen maahan tuli luterilaisia lähetystyöntekijöitä myös muista Pohjoismaista ja Saksasta. Japanin evankelisluterilainen kirkko syntyi vuonna 1963 useiden lähetystyön tuloksena syntyneiden kirkkojen liittyessä yhteen.

Kirkko on kiinni yhteiskunnassa

Japanin ev.lut. kirkon 123 seurakuntaa ovat levittäytyneet koko Japanin alueelle. Useimmat seurakunnat ovat pieniä, muutaman kymmenen ihmisen seurakuntia.

”Kristittyjen määrä Japanissa on vain noin yksi prosentti väestöstä, siinä ei ole juuri tapahtunut muutosta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ei kuitenkaan voida sanoa, että lopuilla 99 prosentilla ei ole mitään suhdetta kristinuskoon. Esimerkiksi noin 10 prosenttia ihmisistä omistaa Raamatun ja lukee sitä joskus”, Watanabe kertoo.

Kirkon diakoniatyö on voimakasta, ja kirkko on ollut edelläkävijä sosiaalisen työn saralla. Sillä on oppilaitoksia ja erilaisia palvelulaitoksia mm. lapsille, vanhuksille ja yksinhuoltajaäideille. Seurakuntien yhteydessä toimivat lastentarhat ja esikoulut ovat arvostettuja. Monet sosiaalityöntekijät ovat opiskelleet Luterilaisessa seminaarissa Tokiossa.

Kirkko toimii myös maansa rajojen ulkopuolella. Suomen Lähetysseura tekee yhteistyötä Japanin evankelisluterilaisen kirkon kanssa Mekong Mission Forumissa, joka on useiden Aasian luterilaisten kirkkojen ja länsimaisten kirkkojen ja lähetysjärjestöjen yhteistyöelin Mekong-alueella tapahtuvaa työtä varten. Lähetysseura on Mekong-alueen luterilaisen yhteistyön alullepanijoita ja Japanin evankelisluterilainen kirkko on eri yhteyksissä esittänyt toivomuksia siitä, että Mekong-alueen yhteistyössä voitaisiin löytää uusiakin toimintamahdollisuuksia.

Pelastuminen onnettomuudelta toi kristinuskon lähelle

Watanabe itse on sukunsa ensimmäinen kristitty. Hän meni ensimmäisen kerran kirkkoon nuorena opiskelijapoikana 1964. Toisessa maailmansodassa koetun tappion jälkeen Japanissa elettiin kristillisen lähetystyön ja kirkon kasvun aikaa. Watanabe ei mennyt kirkkoon niinkään kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan vaan siksi, että siellä saattoi tavata kauniita tyttöjä. Hän saikin aluksi moitteita, kun ei osannut käyttäytyä kunnioittavasti jumalanpalveluksessa, mutta päätyi silti ennen pitkää kasteelle.

Kaste ei vielä kuitenkaan tehnyt hänestä uskovaista. Vähän kasteen jälkeen hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, joka oli koitua kohtalokkaaksi. Viikkojen sairaalassa olon aikana kristinusko aukesi hänelle ja sen jälkeen hän vaihtoi taloustieteiden opiskelun teologiaan.


Kerro ystävälle tästä sivusta