Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle

Suomen Lähetysseura
Tähtitorninkatu 18
PL 154
00141 HELSINKI
(09) 12 971
sls@mission.fi
Sampo 800014-161130

Rakkaus Usko Toivo - Ihmiseltä ihmiselle
Pienennä tekstikokoa Suurienna tekstikokoa   Tulosta

22.1.2010

Teologinaiset eri puolilta maailmaa tapaavat Helsingissä kesäkuussa

Taiwanissa jumalanpalveluksen voi toimittaa lähes kuka vaan kristitty, mutta loppusiunauksen saa lausua vain pappi. Palveltuaan seurakuntaansa vuosikausia evankelistana Lin Li-yun sai viimein päättää jumalanpalveluksen Herran siunaukseen elokuussa 2008, kun hänet vihittiin papiksi. Kuva Anne Ijäs

Teologinaiset eri puolilta maailmaa kokoontuvat kansainväliseen ekumeeniseen neuvotteluun Kulttuurikeskus Sofiaan, Helsinkiin 8.-10.6. ”Called to be Holy” -teemalla järjestettävä tapahtuma on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sen järjestävät Suomen Lähetysseura, NNKY-liitto ja Naisteologit ry.

”Naisilla on kirkoissa tärkeä rooli, mutta heidän äänensä ei välttämättä kuulu, kun kirkkojen johtajat ovat enimmäkseen miehiä. Haluamme järjestää tapahtuman, jossa teologinaiset Suomesta ja eri puolilta maailmaa voivat tutustua ja oppia toisiltaan, verkostoitua, syventyä yhdessä Raamattuun ja vahvistua kutsumuksessaan”, kertoo Tuula Sääksi Suomen Lähetysseurasta.

”Tällaisen tapahtuman järjestäminen on hyvin luontevaa meille, sillä sekä Lähetysseuran että NNKY:n tavoitteena on edistää naisten mahdollisuuksia toimia yhteisöissään, parantaa naisten koulutusmahdollisuuksia ja naisten asemaa yleensäkin. Naisteologit puolestaan on ollut mukana pohjoismaisissa teologinaisten kokouksissa.”

Tilaa kokemusten vaihtamiselle

Teemavalinnallaan järjestäjät haluavat liittyä ja tuoda virikkeitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Pyhä-teemaan 2010-2012. Jokainen päivä alkaa raamattumeditaatiolla. Johdantopuheenvuorot ohjaavat kunkin päivän omaan teemaan, mutta paljon tilaa jätetään keskustelulle ja vuorovaikutukselle. Ajatuksena on, että toisten kokemuksia kuuntelemalla voidaan oppia jotain arvokasta.

Ulkomaisia teologinaisia tapahtumaan on tulossa 30-40 teologian opiskelijoista yliopistoprofessoreihin ja kirkkojen johtajiin. Suomen Lähetysseura on kutsunut tapahtumaan kymmenen naista, jotka ovat mukana myös Valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla Varkaudessa 11.-13.6. NNKY-liitto on kutsunut myös kymmenkunta vierasta. Saksassa Hermannsburgin lähetys, Gustav-Adolf-Werk ja Protestanttisten naisteologien yhdistys on järjestänyt joka toinen vuosi teologinaisten seminaarin. Tänä vuonna he tulevat ulkomaisten kumppaniensa kanssa Suomeen parinkymmenen naisen voimin. Neuvottelun yleiskieli on englanti, mutta tapahtumassa on myös suomenkielinen tulkkaus.

Ohjelma, ilmoittautumislomake ja hintatiedot


Kerro ystävälle tästä sivusta