




3.11.2009
|
Tulvaleirin asukkaat työskentelevät ahkerasti leirin hyvinvoinnin eteen. Kuva Jaap Aantjes / LML - Mauritania
Alueen pitäminen siistinä on auttanut vähentämään leirillä leviäviä sairauksia. Se on myös vaikuttanut ihmisten mielialoihin: antanut heille tunteen elämänhallinnasta ja toivoa siitä, että paluu normaaliin elämään on mahdollista. Kuva Jaap Aantjes / LML - Mauritania
Leirin asukkaille annettu koulutus jätteidenkäsittelyssä sekä vessojen ja alueen puhtaanapidossa on pääomaa, jonka he vievät mukanaan palatessaan koteihinsa. Kuva Jaap Aantjes / LML - Mauritania
Viime elokuussa rankkasateet peittivät suuren osan Trarzan alueen pääkaupungista, Rossosta, niin että lähes parikymmentä tuhatta kaupungin asukasta joutui pakenemaan muualle. Seitsemän kilometriä kaupungin ulkopuolelle perustettiin väliaikaissuojaksi telttaleiri nimeltä PK 7. Suomen Lähetysseura myönsi 30 000 euroa katastrofiapua Rosson asukkaiden auttamiseksi Luterilaisen maailmanliiton kautta. LML:n paikallinen yhteistyöjärjestö on turvannut väliaikaissuojissa asuville puhdasta vettä sekä estänyt malarian ja muiden sairauksien leviämistä. Lisäksi ihmisiä on valistettu ja koulutettu jätteidenkäsittelyssä sekä vessojen ja alueen puhtaanapidossa. Työ on tuottanut tulosta. Telttaleirin ohi ajavat autot ovat alkaneet pysähdellä tien poskeen ihmettelemään ja valokuvaamaan leirin asukkaiden siivousintoa.Siivousryhmät siivoavat vessoja ja aluetta, toiset kuljettavat aasikärryillä roskat niille määrätylle alueelle poltettavaksi. Ihmiset ovat tyytyväisiä, että heillä on hyödyllistä tekemistä. He saavat työstään myös pientä tuloa, mikä on tärkeää tilanteessa, jossa kaikki omaisuus on menetetty, eikä muita tulonlähteitä ole. Paluu normaaliin elämään vaatii tukeaYksi aasikärryjen ajajista on 75-vuotias Elbou el Moustapha, joka suorastaan närkästyy, kun häneltä kysytään, eikö hänen olisi jo parempi levätä ja nauttia lastenlasten seurasta. ”Hölynpölyä! Minun tarkoitukseni elämässä on työskennellä kovasti. Se tekee minut onnelliseksi.” Leirin siivousryhmään kuuluvat myös 15-vuotias Muteli ja hänen äitinsä Jema. Mutelin isä on kuollut, eikä hänellä ole varaa käydä koulua. Mutelin ja hänen äitinsä koti on edelleen seisovan veden ympäröimä ja talo on tuhoutunut asumiskelvottomaksi. He ovat kiitollisia siitä pienestä tulosta, jota he leirin siivoustyöstä saavat. Tue Suomen Lähetysseuran katastrofityötäSuomen Lähetysseuran katastrofiaputyötä voi tukea lahjoittamalla tilille Sampo 800014-161130, netissä www.mission.fi/katastrofikerays, soittamalla katastrofikeräyspuhelimeen 0600 02020 (19,79 euroa + pvm) tai lähettämällä tekstiviesti AUTA5 (lahjoittaa 5 euroa) tai AUTA10 (lahjoittaa 10 euroa) numeroon 16160. |
