




19.10.2009
|
Suuri Nenäpäivä-show kerää avustusvaroja kehitysmaiden lapsille taas perjantaina 6.11. klo 18–24 YLE TV2:ssa.
Dessien toimintakeskuksessa nuoret opettelevat käsi- ja puutöitä.
Tärkeä tapahtuma on jokalauantainen tee- ja leipätarjoilu, jonka järjestelyistä nuoret huolehtivat itse. Bizuayehu tarjoilee teetä Semiralle ja Efreimille.
Surafel viimeistelee kahvitarjotintaan lakkakerroksella.
Dessien toimintakeskus Etiopiassa on vuodesta 2004 tarjonnut aids-orvoille lapsille ja nuorille paikan, jossa heistä voi kasvaa monitaitoisia ja erilaisuuden hyväksyviä ihmisiä. Vuosina 2009–2011 Suomen Lähetysseura käyttää Ylen Hyvä Säätiön Nenäpäivä-keräyksestä saamansa varat kahden uuden toimintakeskuksen perustamiseen läheisiin Woldiyan ja Kombolchan kaupunkeihin. Suuri Nenäpäivä-show kerää avustusvaroja kehitysmaiden lapsille taas perjantaina 6.11. klo 18–24 YLE TV2:ssa.Yhdessä tekemällä opitaan taitaviksi ja tasa-arvoisiksiDessien toimintakeskuksessa on vilkasta: siellä tehdään tekstiilikäsitöitä, koneompelua, kirjontaa ja puutöitä. Lapsilla on pienet kasvipalstat, ja heille opetetaan puutarhanhoitoa. Pienestä kirjastosta saa lainata kirjoja kotiin. Etiopiassa kirjastosta ei yleensä voi saada kotilainoja. Lasten lukuhalut ovatkin selvästi lisääntyneet. Tärkeä toimintamuoto on englannin opetus, sillä kouluissa aloitetaan kaikki opetus englanniksi seitsemännellä luokalla. Tukiopetukseen on saatu vapaaehtoisapua muun muassa Suomesta. Liikunta, erityisesti jalkapallo, on suosittua. Lapset ja nuoret esittävät juhlissa näytelmiä, runoja ja lauluja. Seurakunnan työntekijät antavat raamattu- ja laulunopetusta. Terveyskasvatuksesta huolehtivat aids-orpolapsiohjelman sairaanhoitajat ja lääkäri. Lapset ja nuoret ovat itse ehdottaneet, että vanhimmat ja kätevimmät heistä voisivat auttaa heikoimmassa asemassa olevia perheitä. He ovat ideoineet muun muassa kotien kunnostamista, jossa he voisivat käyttää toimintakeskuksen työvälineitä. Toimintakeskus alkoi vapaaehtoisvoiminToimintakeskus käynnistyi vapaaehtoisvoimin Mekane Yesus –kirkon Dessien hiippakunnassa osana Suomen Lähetysseuran tukemaa aids-orpolapsiohjelmaa vuonna 2004. Hiippakunta antoi käyttöön tontin ja keskeneräisen rakennuksen kaupungin laidalta. Aids-orpolapsiohjelman lapsia ja heidän sisaruksiaan kutsuttiin mukaan ja toiminnasta kerrottiin perheille. Yli 12-vuotiaille nuorille annettiin kerhonohjaajakoulutusta. Toiminta aloitettiin kunnostamalla rakennuksia henkilökunnan, lasten ja nuorten yhteisvoimin. Aids-orpolapsiohjelman työntekijät toimivat keskuksessa vapaaehtoispohjalta. Nuorten vastuulle annetaan tehtäviä mahdollisuuksien mukaan. Erilaisuuden hyväksyminen on tärkeääLasten ja nuorten kanssa on keskusteltu toiminnan periaatteista. Näitä ovat muun muassa toisen kunnioittaminen, uskonnonvapaus, erilaisuuden hyväksyminen ja kaikenlaisen työnteon arvostaminen. Erilaisuuden hyväksyminen on noussut tärkeäksi asiaksi, koska nuoret edustavat eri uskontoryhmiä: on muslimeita, ortodokseja ja protestantteja. Kuurojen nuorten mukaantulo keväällä 2008 on antanut aivan uudenlaiset mahdollisuuden erilaisuuden kanssa elämiseen. Kuurojen asema on hyvin heikko etiopialaisessa yhteiskunnassa. Koska he eivät ymmärrä puhetta, heitä pidetään tyhminä, eikä heidän uskota oppivan tekemään työtä kunnollisesti. Dessien toimintakeskuksessa kuulevat ja kuurot oppivat työskentelemään yhdessä. Viittomakielen taitoa ei ole, eikä kuulevia tulkkeja ole saatavilla. Toimintakeskuksen koordinaattori on saanut pikakurssin viittomakielessä Hosainan kuurojenkoulussa, ja myös aids-orpolapsiohjelman sosiaalityöntekijä osaa viittomakielen alkeet. Teksti ja kuvat: Pirkko ja Matti Nummela Lue lisää Suomen Lähetysseuran työstä Etiopiassa Lue lisää Dessien aids-orpotyöstä Nenäpäiväjutusta 2008 www.nenapaiva.fi Liitteet
|
